Kaikki on lahjaa https://www.pexels.com/photo/men-s-red-traditional-dress-132984/
04.05.2017

Kaikki on lahjaa

Luontoyhteys on syvä, toistuva oma- ja tilannekohtainen jakamisen, ymmärtämisen kokemus yhteisen elämänkokonaisuuden kanssa. Seuraavassa joitakin kuvauksia siitä, miten luontosuhteessa eletään tuota vuorovaikutusta, jakamista ja yhteisyyden syvää kokemusta.

Me saamme maalta, vedeltä ja auringolta ravintomme, vaatteemme, lämpöenergiamme, kaiken. Kaikki on lahjaa. Lahjan vastaanottamiseen liittyy velvollisuuksia. Velvollisuus kunnioittamiseen, pyytämiseen ja kiittämiseen. Velvollisuus vastavuoroisuuteen. Jos otat, anna. Anna edes kiitos. Muistan kuinka Suomessa vieraillessaan aboriginaaystäväni Glenn ja Uncle Max, heimovanhin osoittivat kiitosta ja vastavuoroisuutta mustikkavarvulle. Otin mustikanlehtiä eräästä varvikosta. Heti tämän jälkeen Uncel Max sanoi muusikko Glenille: “Soita didgeridoolla mustikanvarvulle, jotta se eheytyy lehtien ottamisesta." Voimme aina yrittää eheyttää sen jonka olemme rikkoneet.

Jos otamme jotakin, meidän on annettava jotain takaisin. Jos ei ole muuta niin kiitos ja kunnioitus. Tai oma rukouksemme, seremoniamme. Tai pieni lahja. Jotakin jolla osoitamme kiitollisuuttamme.

Emme vain ota, vaan olemme vastavuoroisessa suhteessa. Pyytämisemme ja kiittämisemme vaikuttaa kaikkeen luonnossa. Ottamisen ja vaatimisen tavasta on mahdollisuus siirtyä takaisin pyytämisen, kunnioittamisen kiittämisen tapaan. Sellainen asenne kasvattaa myös herkkyyttä.

Luontoyhteyden henkinen ulottuvuus  

Luontoyhteys on syvä, toistuva oma- ja tilannekohtainen jakamisen, ymmärtämisen kokemus yhteisen elämänkokonaisuuden kanssa. Tällainen luontoyhteys on käytännöllinen ja henkinen ja se toimii vahvistamassa hyviä käytäntöjä sekä yhteisön selviytymistä.

Jokaisella olennolla on oma henkinen olemuspuolensa. Se on erilainen kuin ihmisillä, mutta ei vähempiarvoinen. Jokainen kasvi, puu on henkinen. Kivilläkin on henki, vedestä puhumattakaan. Voimme olla henkisessä yhteydessä kaikkeen luonnossa. Ilmansuuntiin, tuuleen, maahan, veteen, kasveihin, eläimiin.

Muinaissuomalaisilla oli tietäjiä, jotka osasivat puhua tuulelle. Kansanrunousarkistosta löytyy tieto, joka kertoo, että viikinkilaivaan otettiin mukaan suomalainen, joka osasi tyynyttää tuulen. Alkuperäiskansoilla on ollut ja on edelleen suuri määrä seremonioita, joilla tätä henkistä suhdetta kuvataan ja joiden kautta henkisyyttä kommunikoidaan. Aamuseremonia auringolle, illalla auringonlaskulle, kiittäen päivästä.Tunnetuin lienee neljän tuulen seremonia, tuulten avaus ja sulkeminen. Seremoniat, joilla pyydetään sadetta. Seremoniat, joilla pyydetään, ettei myrsky vaurioita koteja. Veden jumalattarelle osoitetut seremoniat. Brasiliassa helmikuussa juhlitaan vieläkin vedenjumalatarta Yamanjaa. Intiassa eräs pyhista kasveista on pyhä basilika. Kasville lauletaan mantroja ja tehdään rituaaleja, koska kasvi on perheen lääke (Sen lehtien nauttiminen ehkäisee tulehduksia ja malariaa monen muun vaikutuksen lisäksi).

Elämän kiertokulku

Haastattelemani intiaanit eri puolilta maailmaa kertovat yhteneväisesti sen, miten elämän mysteeri on arvokas. Elämä ihmisenä on erityisen merkittävä kokemus ja ihmiselämää tulee kunnoittaa. He uskovat, että me synnymme aina uudelleen. On olemassa ikuinen kiertokulku, jossa henki, tietoisuus jatkaa oppimistaan tässä maailmassa.

Henki on osa suuren luojan suunnitelmaa. “ Koska olemme luojan heijastumia, pyydämme luojan henkeä ohjaamaan tietämme”, toteaa Tashka, joka on brasiliailaisen Amazonissa asuvan pienen heimon johtaja.

Tashka kertoo, miten kaikkialla on henki, eri ja sama kuin ihmisessä. Olemme samaa suurta luonnon kokonaisuutta. Olemme erilaisia, mutta samaa.

Katselemme nuoria, istutettuja puita. Hän toteaa, että niiden henki on erilainen kuin vanhojen puiden. Vanhoissa puissa asuvat esi-isät, ne ovat mahtipuita, suuria mestareita, joita tulee kuunnella, kunnioittaa. Vanhojen puiden kaataminen on suurta tyhmyyttä, tietämättömyyttä todellisesta maailmasta. Maa-äiti, maaemomme ilmentää voimaansa erityisesti vanhojen puiden kautta. Ne hoitavat ympäristöä, energioita, ravitsevat maata ja antavat kodin lukemattomille hyönteisille ja linnuille. Ne antavat varjonsa ja kauneutensa ihmisille. Vanhojen puiden kaataminen onkin muinaiskultuurissa käsittämätöntä. "Meidän tulee kasvaa maa-äidin suojelijaksi ei tuhoajiksi. Se on keskeisin ihmisen tehtävä. Jos ihminen unohtaa tämän, niin ihmislajilla ei ole hyvä olla," Tashka toteaaa.

(tämä on juttusarjan II osa, jatkuu)

Riitta Wahlström

psykologi, kasvatustieteden lisensiaatti

Ohessa haastattelumateriaalin lähteitä, laajempi luettelo kirjoittajalta.

www.rainboweagle.com

www.hado.net

www.thank-water.net

Särjetty Maa. 2015. toim, J. Ihalainen. Julk Siemenpuun Säätiö

Porrit, J. Playing Safe : Science and the Environment. 2000. Thame

Riitta Wahlström: Alustus SIRENE (monitieteisen ympäristökasvatuksen tutkimusverkoston) seminaarissa 13.2.2017

Jaa tämä:
Riitta Wahlström

Riitta Wahlström on psykologi ja kasvatustieteen lisensiaatti. Riitta on toiminut useita vuosia opettajana ja tutkijana, erikoisalueita ovat jaksamis-, ympäristö- ja kansainvälisyyskoulutukset. Riitta on julkaissut myös mm. teokset Eheyttävä luonto, Wellness by Loving Nature ja Vihreä Hoiva ja Kasvatus, yhdessä Mervi Juusolan kanssa. www.elisanet.fi/taiga

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net