Suomalaisista puhutaan metsien kansana ja metsät ovatkin osa kansallista identiteettiämme. Ne ovat tarjonneet elantoa, suojaa ja luontoelämyksiä vuosisatoja. Suomen maa-alasta metsät peittävät noin 70 prosenttia ja tilastojen mukaan Suomi on maailman kymmenenneksi metsäisin maa, mutta  lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin metsien karun tilan. Suomessa on 77 erilaista metsätyyppiä. Niistä peräti kaksi kolmasosaa on arvioitu uhanalaisiksi. Intensiivinen metsätalous, voimakas maankäyttö ja soiden ojitus ovat metsien monimuotoisuuden uhkia. Erityisen uhattuja metsätyyppejä ovat runsaslahopuustoiset kangasmetsät, lehdot sekä karukkokankaat. Myös melkein kaikki korpityypit ovat uhanalaisia. Metsät ovat kuitenkin erityisen tärkeitä elinympäristöjä, sillä noin puolet Suomen eliölajeista elää metsissä. Mitä metsä sinulle antaa? Saatko metsältä elannon, mielenrauhaa, marjoja, luontoelämyksiä vai kohtaatko luonnonhenkiä?  
Luonnonsuojelu eri keinoin on kaikkein tärkeintä mitä ihmiskunta tällä hetkellä voi tehdä. Perinteisten tapojen lisäksi luontoa voi suojella myös henkisiä voimavaroja käyttäen. Tällainen suojelutyö vahvistaa sekä ympäristöä että sitä elvyttävää ihmistäkin.
Metsäkansan tarina on niin koskettava ja kokonaisvaltainen teos, että se vetää luontoyhteydellä varustetun henkilön lähes sanattomaksi. Niin ihastuksesta, kuin näkymättömän yhteyden tunteestakin. Tulee fiilis, että oi miksi ihan kaikki ihmiset eivät ole tietoisia, miten valtava aarreaitta tämä meidän kotisuomen luonto on, sekä henkisesti että fyysisesti.
Luontoyhteys on syvä, toistuva oma- ja tilannekohtainen jakamisen, ymmärtämisen kokemus yhteisen elämänkokonaisuuden kanssa. Seuraavassa joitakin kuvauksia siitä, miten luontosuhteessa eletään tuota vuorovaikutusta, jakamista ja yhteisyyden syvää kokemusta.
Kasveilla on jokaisella omanlaisensa henki ja parannusvoima. Heimon arvostettu tietäjä ja näkijä shamaani näkee usein unessa, mikä kasvi eli kasvin henki antaa parhannuksen sairaalle, joka on tullut pyytämään apua. Unet ovat tiedonlähteitä.
Minulla on ollut ilo tavata ja haastatella useita eri alkuperäiskansojen jäseniä eri puolilta maailmaa. On ollut ilo kokea Perussa parantaja-intiaaninaisen yrttivesihoito ja uida intiaanien pyhässä vesiputouslammessa Brasiliassa. Olen tulkannut viikkojen ajan intiaani Rainbow Eagleä ja osallistunut seremonioihin, rakentanut hikimajaa ja kuunnellut lukuisia intiaaniheimovanhimpien opetuksia.
Muovia pursuavat jäteastiat, valtamerien valtavat jätepyörteet ja miljoonat muovijätteiden tappamat eläimet. Tukahdutamme Äiti Maamme vähitellen muoviin ja jätteisiin. Jokainen voi kuitenkin tehdä oman osansa, joten mieti suhtautumistasi roskaamiseen, muoviin ja kuluttamiseen.
Rakkaus luontoon antaa paljon, mutta tuo toivottomuutta mukanaan. Halusin kirjoittaa tästä aiheesta kannustavasti, mutta huomasin, että sanojen löytäminen on vaikeaa. Aihe tulee liian lähelle, enkä ole vielä oppinut käsittelemään omaakaan huoltani planeetastamme. Halusin kuitenkin sanoa, ettet kanna surua maailmasta yksinäsi, etkä turhaan. Suru kertoo rakkaudesta ja ainoa polku kauniimpaan maailmaan on rakkaus.
Suomalaisista puhutaan metsien kansana ja metsät ovatkin osa kansallista identiteettiämme. Ne ovat tarjonneet elantoa, suojaa ja luontoelämyksiä vuosisatoja. Suomen maa-alasta metsät peittävät noin 70 prosenttia ja tilastojen mukaan Suomi on maailman kymmenenneksi metsäisin maa, mutta  lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin metsien karun tilan.
 Pieni kirja, mutta suuri tarina, joka jää väreilemään sydämeen.
Sivu 1 / 2

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net