Ekopaastopäiväkirja - kuka omistaa maapallon? http://www.ekopaasto.fi/
28.03.2016

Ekopaastopäiväkirja - kuka omistaa maapallon?

Ekopaasto on evl-kirkon ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämä kampanja, jonka avulla hillitään ilmastonmuutosta. Ekopaastoa vietetään tuhkakeskiviikosta pääsiäispäivään, 10.2.–27.3.2016. Satu Ilta osallistuu seitsemän viikon kampanjaan.

Viikko 7 - kuka omistaa maapallon?
Viikko 6 - vehnänjyvän merkitys
Viikko 5 - paastoa ja tuhlausta
Viikko 4 - tilaa meditaatiolle ja rukouksille
Viiikko 3 - pieniä tekoja
Viikko 2 – paaston ja henkisyyden merkitys
Viikko 1

Ympäristö tuhoutuu vauhdilla. Olemme nähneet lajien tuhoja, ilmaston lämpenemistä, sademetsien hakkuita ja alati kasvavia päästölukemia. Ihmisen ahneus jyllää. Ei ihme, että tilanteeseen on pyritty puuttumaan jo vuosikymmeniä. Luonnon monimuotoisuuden tuhoamisen lopettaminen on tärkeää.

Evankelisluterilaisessa kirkossa vietetään paastonaikaa. Valmistaudutaan pääsiäiseen. Tänä vuonna kirkko, Martat ja Changemaker-verkosto järjestävät paastonajan kestävän ekopaastokampanjan. Ekopaastoa vietetään 10.2.–27.3.2016.

Innostuin osallistumaan mukaan ekopaastokampanjaan. Aion tutkia ekopaastoilun vaikutuksia henkisestä näkökulmasta. Aiemmin olen huomannut, että henkisyys synnyttää halun suojata ja säilyttää elämää.

Luonto on Jumalan taideteos, jonka turmelemisen lopettaminen on minulle tärkeää. Olen iloinen, että voin vaikuttaa omilla valinnoillani ja saada siihen seitsemän viikon ajan yhteisön tukea. Ekopaasto-kampanja tekee ympäristöystävällisemmän elämän helpoksi.

Ekopaastokampanjassa muutetaan elämää vähemmän luonnonvaroja kuluttavaksi ja päästöjä aiheuttavaksi. Seitsemän viikon ajan tehdään seitsemän lupausta. Lupaukset voivat jatkua ekopaastona vielä pääsiäisen jälkeenkin. Voimme tehdä yhdessä hyvää.

Ensimmäisen viikon lupaukseni oli viedä kirpputorille lasten vanhoja vaatteita. Olen käynyt vaatekaappeja läpi. Lasten kasvuvauhti on niin nopeaa, etteivät vaatteet ehdi kulua yhdellä lapsella. Vaatekaappien läpikäyminen onnistui hyvin samalla, kun viikkasin puhtaita pyykkejä kaappiin. En kokenut minkäänlaista lisävaivaa.

Pieneksi jäänyttä vaatetta kertyi muovikassillinen. Näin työni tuloksen sitä mukaa, kun hyllyt tyhjenivät pieniksi jääneistä asuista. Nyt jokaisella lapsella on siistit kaapit, joista turha tavara on karsittu pois.

Kierrättämiseen ryhtyminen selkiytti. Koin sisäistä mielihyvää saadessani kaapit järjestykseen. Antaessani hyväntekeväisyyteen kassillisen käyttökelpoisia asusteita, housuja, paitoja ja sukkia, koin iloa ja yhteenkuuluvuutta. Ajattelin mielessäni, kuinka vähävarainen perhe saa nuo hyväkuntoiset vaatteet omille lapsilleen ilmaiseksi. Mietin niitä tunteita, joita perheenäidillä herää apua saadessaan. Koin syvää yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa.

Ensimmäisen viikon lupaus herättää kiitollisuutta. Kiitos ekopaastokampanjan järjestäjille siitä, että minäkin saan osallistua. Kiitos, että muistutatte luonnon merkityksestä ja autatte sen varjelemisessa. Yhdessä voimme onnistua.


Viikko 2 – paaston ja henkisyyden merkitys

Paastoon ryhtyminen herättää kysymyksiä. Paastoamista motivoi halu puhdistautua henkisesti, kirkastaa ja selkiyttää elämää. Luontoa rakastavalle ihmiselle ekopaaston julkisuudessa esitetty kampanja on taivaanlahja, johon on ilo liittyä.

Kirkon piirissä paasto tunnetaan vanhana käytäntönä. Kristillisyyden lisäksi se liittyy moniin muihin uskontoihin. Paasto on valmistautumista juhlaan, odottamista. Arki ja juhla vuorottelevat kauniissa rytmissä. Tällainen rytmisyys sopii ihmisyyteen ja hengellisyyden harjoittamiseen.

Paasto ei ole päämäärä, vaan odottamista. Se on tie, joka täytyy kulkea päästäkseen juhlaan. Pohdin tätä ekopaaston näkökulmasta. Tekojensa ekologisuuden tiedostaminen johtaisi siis juhlaan. Ympäristön kannaltako? Tuskin.

Paasto on aikaa, jolloin yhdessä keskitytään olennaiseen. Keskitymme rajoittamaan mielihyväämme, säästämään Jumalan luomakuntaa. Varjelemme elämää. On rauhoittavaa yksinkertaistaa elämää. Syödään kevyemmin, hidastetaan vauhtia, hiljennytään.

Yksinkertainen ruoka, ekologisuus ja luonnon varjeleminen sekä hiljentyminen luovat tilaa. Ja tuo tila alkaa täyttyä henkisyydellä. Tämän vuoksi paastoaminen on tärkeää juhlan alla. Henkisyys ikään kuin täyttää ihmisen sille raivaamaa tilaa valmistaen sielun suureen juhlan hetkeen, henkisyyden täyttymykseen.

Kristillisessä perinteessä uskotaan, että Jeesus valmistautui jumalalliseen tehtäväänsä rukoilemalla ja paastoamalla ruuasta. Hän kulki autiomaassa 40 päivää syömättä ja perkeleen kiusaamana. Hengen johdattama paaston tie johti aikanaan riemuvoittoon ja ylösnousemukseen.

Pidän paaston merkitystä erityisen tärkeänä tässä ajassa. Yltäkylläisyys on osa arkipäivää. Arki ja juhla eivät erotu toisistaan. Monen elämässä ei koeta niukkuutta.

Toisaalta yhteiskunnassamme tuloerot kasvavat ja kanssaihmisillämme on yhä enemmän tai yhä vähemmän käytettävissään. Toisten sairastuessa ruuan yltäkylläisyyteen toisilla ei ole rahaa terveelliseen ateriaan.

Paasto tuo vähäosaiset lähemmäksi. Voimme muistaa kärsivää ystäväämme, ja ekopaaston hengessä antaa omastamme tarvitseville. Tästä olen innostunut ja aion paastota paljon hyvää lastenvaatetta, harrastevälinettä ja mahdollisuuksien mukaan vähän rahaa heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Sillä lähimmäisenrakkaudesta ei tarvitse paastota, edes nyt.


Viikko 3 - pieniä tekoja

Kolmannella ekopaastoviikolla tehdään pieniä tekoja, mikromuutoksia ja pohditaan ekosysteemin tilaa surullisella mielellä.

Ekopaasto herättää tietoisuuden luonnon kauneudesta ja elintärkeydestä. Tietoisuuteen sekoittuu surua.

Suru on luopumisen tunne. Nyt, kun teen ekologisia tekoja, tiedostan tekojeni epäekologisuuden kaikkinensa. Miten vähän voinkaan muuttaa. Edelleen jätän valtavankokoisia hiilijalanjälkiä ekosysteemimme elintilaan.

Käyn sydämessäni suojelun ja tuhoamisen vuoropuhelua. Ymmärrän, miten vähän voin vaikuttaa. Mieli luopuu puhtaasta luonnosta ja elämän eri muotojen rikkaudesta suremalla. Samanaikaisesti teen mikromuutoksia käyttäytymisessäni.

Olen ryhtynyt sulkemaan pihan koristevalon päiväajaksi. Yöllä se valaisee myöhään kotiin tulevien tietä ja kaunistaa pihamaata, mutta päivisin se palaa turhaan. Vaan ei pala enää.

Aloitin muovin kierrättämisen. Varsin pian huomaan, että perheen sekajätteistä suurin osa on elintarvikemuovia. Vasta nyt todella tajuan, kuinka valtavat määrät sitä yhden viikon aikana yksin meidän perheestämme syntyy – muovijätettä.

Minulla on ollut tapana siivouspuuskissani heittää rikkinäisiä vaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä pois. Kunnes löysin uuden paikan tehdä pieniä tekoja.

Tänään revin parisängyn rikkinäisen aluslakanan matonkuteeksi. Samalla mieleen nousi pari lähestulkoon unohduksiin vaipunutta lapsuuden muistoa.

Matonkuteita repiessäni muistin mummon ja mummolan aurinkoisen kesät maalla. Iloisesti rallatellen karjalanevakkona Suomeen tullut mummoni kertoi, kenen hellemekko oli mikäkin raita räsymatossa ja missä oli muodin vuoristoradasta tipahtanutta paitapuseroa mattoon väriä tuomassa. Tuli ikävä mummoa ja mummon karjalaista iloa.

Toinen kudemuisto liittyi kouluun. Alakoululaisina revimme opettajalle matonkudetta. Opettaja kutoi niistä maton, joka myyjäisissä luokan hyväksi myytiin. Muisto hyväntahtoisesta yhdessä tekemisestä ja itsestään kaiken antavasta opettajasta lämmittivät. Piti ihan ottaa villapaita pois.

Ahneuteen sairastuneen ihmiskunnan teot suorastaan huutavat vasten kasvoja paastonajan hiljaisuudessa. Tuhoamme pyhää luontoa, että saisimme enemmän itsellemme, ollaksemme koko ajan tyytymättömämpiä.

Näen uusin silmin kulutuskarusellin hurjan vauhdin. Vaikka mieliala onkin ollut surullinen tämän tietoisuuden herättyä, on silti arvokasta ja rentouttavaa katsella kulutuskarusellin pyörimistä sen sivuun astuneena. En ole kyydissä.

Päivän lopussa hiljennyn polanteisen kotikadun päähän. Katselen tykkylumesta riippuvia puiden oksia ja kuiskaan mielessäni kiitos. Kiitos siitä, mitä meillä vielä on. Kiitos siitä, mitä voimme vielä yhdessä suojella.


viikko 4 - tilaa meditaatiolle ja rukouksille

Neljännellä viikolla mikromuutosten teko jatkuu ja kalenterista raivataan tilaa meditaatiolle ja rukoukselle.

Paasto on ollut normaali osa hengellistä elämää eri uskonnoissa, myös kristillisessä alkukirkossa. Esimerkiksi Luther piti paastopäiviä. Paastoon on kuulunut yksinäisyyteen vetäytymistä ja hiljentymistä.

Kun paastoamme, teemme tilaa hengellisyydelle elämässämme. Fyysisistä nautinnoista kieltäytyminen luonnon suojelemiseksi vaatii rinnalleen hiljentymistä. Siksi raivasin neljännellä paastoviikolla kalenterista tilaa meditaatiolle.

Työ- ja lastenhoitokiireiden vuoksi en ole meditoinut viikkoihin. Sen huomaa. Harjoittaminen takkusi ja tarkkaavaisuus karkasi ajatusten mukaan. Vasta tunnin harjoittamisen jälkeen aloin kiinnittyä kunnolla kehoon, hengitykseen ja tähän hetkeen. Silloin aloin nähdä tarkkaavaisemmin ekopaaston henkisiä vaikutuksia.

Huomaan paastoamisen rauhoittavan. Tulen tietoiseksi erilaisista nautinnonhaluistani ja riippuvuuksistani. Auton jättäminen parkkiin vaatii aikataulujen uudelleen ajattelemista ja esimerkiksi TV:n katselusta luopumista. Ehdin vain kaikkein välttämättömät, mutta vapaudun turhasta.

Alan havaita, millaista puhdistautumista paastoon antautuminen tarjoaa. Alan oivaltaa sielullisen kokemisen tasolla, miksi kieltäytyminen on osa henkistä harjoittamista. Olen syvästi kiitollinen näin koskettavasta, toimintatapojani syvältä muuttavasta kokemuksesta.

Pieni ihminen ei voi tehdä kuin pieniä tekoja. Siihen tyytyminen on tehnyt mielen nöyräksi. Ristin käteni ja lähetän yläkertaan kiitoksen tästä oppiläksystä. Tällä kertaa pienen ihmisen pieni elämänoppi kävi harvinaisen kivuttomasti.

Rauhan ja rakkauden vallassa opettelin viikon lopuksi uusia ekotapoja. Otan pakasteet hyvissä ajoin jääkaappiin sulamaan ja päätin sulattaa pakastimen. Hyödynnän jääkaappilämpötiloja ja jäähdytän sekä säilytän osan ruuasta verannan rappusilla, en jääkaapissa. Säästän sähköä. Ristin kädet ja kuiskaan "kiitos".


viikko 5 - tuhlausta

Viidennellä viikolla tehdään uusia lupauksia paastoamisesta, mutta myös tuhlaamisesta.

MTT:n ruokahävikkitutkimuksen mukaan Suomessa heitettiin roskiin syömäkelpoista ruokaa yli kaksikymmentä kiloa vuonna 2013 – kaikkiaan 125 € arvosta. Per henki. Viisihenkinen perheemme kohdalla tämä tarkoittaa 625 € rahaa vuodessa. Lisäksi on tärvätty tunteja turhaan ruuanlaittoon sekä ruokaostosten tekoon.

MTT:n tutkimustuloksesta motivoituneena aloitin viidennen paastoviikon lupaamalla suunnitella perheen ruokalistan etukäteen. Tahdon viettää vähemmän aikaa ruokamarketeissa. Olen valmis vaihtamaan sen levolliseen yhdessäoloon lähimmäisteni kanssa. Hukkaostosten välttäminen pienentää ruokahävikkiä. Suunnittelen syömiset etukäteen ja ostan vain tarpeellisen.

Pohdin paastopäätöstä kirkkaassa kevätauringossa luonnon keskellä. Käytännön, eli kasvavien nälkäisten lasten, pakottamana jouduin lenkin jälkeen käymään ruokaostoksilla. Automarketissa katselin valtavia tavaramääriä. Ahdistuin tuhansista valinnoista. Mihin tarvitsemme tätä kaikkea roinaa? Näitä tuhansia tuotteita?

Aikuinen ruokakaupassa on kuin pikkulapsi lelukaupassa. Kaikkea pitää voida kokeilla, banaaneja on saatava läpi vuoden ja lautaselle on saatava aina jotain uutta. Yksinkertaisuus ei tunnu olevan kaunista.

Ei ihme, että meitä stressaa, ahdistaa ja väsyttää. Pikkulapsen lailla uusia elämyksiä, makuja ja kokemuksia haluavat aikuiset tyydyttävät narsistisesta ahneudesta kumpuavia halujaan tulematta koskaan kylläisiksi. Ruokakaupassa. Aina pitää saada lisää, kokeilla uutta, ottaa vähän sieltä ja vähän tuolta. Ruualla diivailusta on tullut sosiaalisen erottautumisen väline. Kaikesta kokeilusta ja kuluttamisesta huolimatta mikään ei riitä.

Aito kylläisyys vaatisi sielunruokaa. Sielun nälkä ei lähde tavaroita ja kokemuksia haalimalla, ruokakärrejä rahtaamalla. Aito kylläisyys syntyy paastoamisesta ja hiljentymistä.  Yhdistin tähän lupauksen tuhlaamisesta. Kyllä. Yltäkylläisyyden mielettömyydestä väsyneenä lupaan vielä tuhlata.

Aion tuhlata lähimmäisen rakkautta, tuhlata aikaa lapsiin, tuhlata rakkauden tekoja. Nyt on aika ilahduttaa lähimmäisiä, kuluttaa aineettomasti ja keskittyä tekemään tilaa suurelle ilosanomalle. Pian on pääsiäinen.


viikko 6 - vehnänjyvän merkitys

Kuudennella viikolla käydään messussa ja pohditaan vehnänjyvän merkitystä omassa elämässä. Rinnan täyttää ilo ja riemu – elämän voitto kuolemasta. Pääsiäissanoma koskettaa.

Vuorotyöläisen juhlaa on vapaa viikonloppu. Olen odottanut sitä kalenterikuukauden, ja sen koittaessa on olo riemukas. Vapaa viikonloppu koitti ekopaaston kuudennella viikolla.

Vapaan viikonlopun kunniaksi nukuin univelkoja, siivosin ja vietin aikaa perheen kanssa. Sunnuntaiaamusta otin omaa aikaa ja pyysin saada mennä messuun. Isä jäisi lasten kanssa kotiin. Lupa myönnettiin, niin kuin aina.

Ekopaaston hengessä jätin auton parkkiin ja taitoin kirkkomatkan kävellen. Jäisiä teitä liukastellessa aurinko paistoi häpeilemättömän kirkkaana ja linnut lauloivat kilpaa lupauksiaan keväästä ja kesästä. Annoin linnunlaulun ja kirkkaudessa kylpevän luonnon koskettaa.

Samaa sanomaa istuin kuulemaan kirkon penkkiin. Saarnapappi kertoi kerjäläisestä, joka halveksi Jeesusta, palmusunnuntaina aasilla ratsastanutta kuningasta.

Pappi kertoi, kuinka kuningas pyysi kerjäläiseltä sitä, mitä tällä olisi hänelle antaa. Tämä pöyristytti köyhää kerjäläistä.

Ahneudessaan kerjäläinen laski, ettei tarvitsisi kolmea vehnänjyvää. Hän antoi Jeesukselle ne. Puna lienee noussut poskilleni, kun tunnistin itseni tuosta omaa etua laskevasta kerjäläisestä.

Monille tuttu tarina kertoo, kuinka kerjäläinen illalla huomasi säkkinsä pohjalla kolmen vehnänjyvän verran puhdasta kultaa. Hän sai kultana takaisin sen, minkä antoi. Taas valtasi ahneus ihmisen ja kerjäläinen voivotteli, kun ei ollut antanut enempää. Ei siksi, että hän hyväsydämisyyttään olisi halunnut antaa. Vaan siksi, että olisi nyt saanut enemmän kultaa itselleni.

Pääsiäissanomassa kerrotaan, että vehnänjyvä on vain vehnänjyvä. Mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Sanoma kertoo elämän voitosta.

Messu päättyi ehtoolliseen, niin kuin aina. Ehtoollinen toi rintaani riemun. Tämä Jumala on ilon Jumala, ajattelin, kun köyhänä ja ahneena kerjäläisenä taapersin ehtoolliselta takaisin paikalleni. Messun jälkeen astelin sydän täynnä riemua, rauhaa ja rakkautta Jumalan kirkastamaan kevätpäivään.

Palmusunnuntain sanoma yhdistyy ekopaastoon. Näen kulutustottumukset ja arkisen elämän kerjäläisen ahnehtimisena. Tämän viikon lupaukseni on lupaus muistaa, ettei mikään tavara täytä sielun nälkää. Yksikään loistokas elämys ei ole senvertainen, mitä hengessä hiljentyminen ja Jumalalle tilan tekeminen tarjoaa. Sen painan sydämeeni.


Viikko 7 - kuka omistaa maapallon?

Ekopaaston päättyessä pohditaan luontosuhteen syventämistä ja sitä, mitkä ympäristöteoista jäivät pysyviksi.

Henkinen ohjaaja ja buddhalainen opettaja Ogyen Trinley Dorje on kysynyt, kuka oikeastaan omistaa maapallon. Kuka oli täällä ennen ihmisiä? Eläimet, hän vastaa. Ja jos ajattelemme omistavamme maapallon, meidän tulee kantaa siitä vastuu. Ihmisillä on kyky kasvaa maapallon viisaiksi ja myötätuntoisiksi huoltajiksi.

Vastuun kantaminen on arjen mikrotekoja. Ekopaaston päättyessä pohdin, mitkä teot jäävät pysyviksi.

Aion jatkossakin kierrättää lasten vaatteet ja tavarat. Kierrätykseen kelpaamattomat päätyvät matonkuteiksi. Myös muovin keräys on tullut perheeseen jäädäkseen, samoin turhaan palavien valojen sammuttelu.

Meditaation harjoittamiselle raivaan tilaa jatkossakin. Kävelen pienet matkat. Samalla näen lähiluonnossa tapahtuvan vuodenaikojen vaihtelun. Se parantaa hyvinvointiani ja syventää luontosuhdetta.

Ympäristön suojeluun motivoituminen edellyttää tunnetta, ei vain tietoa. Tunnetasoinen luontosuhde ja rakkaus elämää kohtaan edellyttävät, että vietän aikaa luonnossa. Sitä aion jatkaa.

Haluan siirtää vastuuntuntoisen luontosuhteen tulevalle sukupolvelle. Vien lapseni aiempaa useammin metsäretkelle, ja annan heidän tuntea luonnon hoitavan vaikutuksen. Seuraavasta sukupolvesta on tulossa parempi kuin edeltäjistään, taas.

Mutta ennen kaikkea aion jatkaa tuhlaamista. Tuhlaan lähimmäisenrakkautta, lämmintä ystävällisyyden energiaa. Sillä vain yhdessä olemme kokonainen; ihmiset keskenään ja luonnon osana.

Kiinnostuitko? Lue lisää:

http://www.ekopaasto.fi/
https://www.facebook.com/Ekopaasto
https://twitter.com/Ekopaasto

Jaa tämä:
Satu Ilta

Nimimerkki Satu Ilta on koulutukseltaan sosiologi ja yhteisöpedagogi. Hän työskentelee päätyön ohessa sisällöntuottajana ja printtilehden toimittajana. Satu on kirjoittanut toisella nimimerkillä runoja, joita on julkaistu runoantologioissa ja Sadun omassa runokirjassa. Hän on toimittanut yhden runoantologian. Satua eniten kutkuttavat aiheet liittyvät lapsiin ja kasvatukseen, pitkän parisuhteen hoitamiseen, uskontoon, uskoon ja maailmankatsomuksiin, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Myös ihmisten käytös kaikessa irrationaalisuudessaan ja ajankohtaiset sosiaaliset ilmiöt käynnistävät Sadussa ”sisäisen analysaattorin” ja kirjoitusinnon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net