shamandrum 2017 shamaanirumpu kurssi

16 touko 2017

Uuden ajan energioista - mikä avuksi tähän hetkeen?

Kirjoittanut 
Uuden ajan energioista - mikä avuksi tähän hetkeen? https://pixabay.com/fi/horseshoe-bend-amerikkalainen-maisema-1908283/

Ihmiset tuntuvat ärsyyntyvän kovin helposti, maailmalla tapahtuu kaikenlaista ikävää ja luontokin on ihan sekaisin. Väsyttää eikä saa mitään aikaiseksi, omituisia fyysisiä oireita ilmenee ja flunssa pukkaa päälle. Toisinaan jaksaa tehdä vaikka mitä, olo on superhyvä, yliaistilliset kyvyt voimistuvat ja pää on kristallinkirkas. Mistä tässä oikein on kyse?

Siirtyminen 3D ajasta uuteen aikaan on meneillään ja se saa aikaan edelleenkin omituisia juttuja. Monilla elämä on tällä hetkellä jatkuvaa vuoristorataa. Ja se on väsyttävää!

Maadoittuminen on tärkeää

Meitä on nyt kovasti puhdistettu vanhoista energioista ja se tuntuu edelleen jatkuvan. Vanhoja asioita ja tunteita, jotka on jo luullut käsitelleensä, pullahtaa pintaan. Ne saattavat tulla tietoisuuteen myös jonkun kehon osan kipuiluna. Toisaalta monet asiat unohtuvat melkein saman tien. Et muista, mitä olit tekemässä tai mitä olit luvannut tehdä, jos et kirjoita sitä itsellesi heti muistiin. Maailman ikävät tapahtumat pelottavat ja media lietsoo pelkoa lisää. Tunteet menevät kuin vuoristorataa, välillä olet loistotuulella ja saman tien tipahdat alas negatiivisiin tuntemuksiin. Se saattaa olla hetkittäistä, mutta omassa tasapainossa pysyminen ei ole niin helppoa, kun energiat mylläävät siellä ja täällä.

Maadoittuminen tässä vesimiehen ajassa on erittäin tärkeää. Luonto tarjoaa siihen parhaimman ensiavun. Liiku luonnossa, katsele ja kuuntele ympärillesi. Käytä kännykkää vain kuvataksesi sinulle mieluisia asioita. Juo riittävästi vettä, syö terveellisesti ja lepää tarpeeksi. Kehosi kyllä kertoo sinulle, mitä se milloinkin tarvitsee.

Tarvitset myös kiireetöntä aikaa olla oman itsesi ja ajatustesi kanssa. Välillä on hyvä tyhjentää pää ajatuksista esimerkiksi joogan ja meditaation avulla. Jos et pysty järjestämään itsellesi pientä meditointihetkeä silloin tällöin, niin pelkkä keskittyminen hengitykseenkin auttaa. Hengitä tietoisesti syvään sisään ja ulos, se auttaa kehoasi ja mieltäsi rauhoittumaan. Voit myös mielikuvituksesi avulla hengittää sisään valkeaa valoenergiaa ja täyttää sillä valolla itsesi ja koko kehosi. Hyvä on, jos voit tietoisesti vältellä negatiivisia uutisia, mitä mediasta tulee. Sinä et voi kantaa kaikkien maailman ihmisten huolien ja pelkojen taakkaa hartioillasi. Vietä laatuaikaa ystävien ja perheen kanssa ja tee sellaisia asioita, mitkä tuovat sinulle iloa.

Ilon ja rakkauden energia

Ilon energia on uuden ajan energiaa. Löydä ilo arkipäivän askareissa ja kaikessa mitä teet, silloin asiat sujuvat paremmin. Ilo ja positiivisuus vetävät puoleensa hyviä asioita, ihania ihmisiä ja tapahtumia, haaveet alkavat toteutua - asiat vain loksahtelee paikoilleen. Me ihmiset luomme oman todellisuutemme, oman arjen ja juhlan. Mitä positiivisempia ja luottavaisempia tulevaisuutemme suhteen jaksamme olla, sitä valoisampi se on.

Mutta jos vellomme negatiivisissa tunteissa, murehdimme etukäteen asioista, jotka välttämättä eivät koskaan tapahdu, valitamme jatkuvasti, mutta emme tee asioille mitään, niin siinä samassa suossa saamme olla pitkään - niin kauan kunnes löydämme ilon itsestämme. Ilon voi löytää esimerkiksi tekemällä itselle mukavia asioita, muistelemalla mukavia muistoja ja kiitollisuuspäiväkirjan avulla. Meillä on hurjan paljon asioita, mistä olla kiitollinen, kun rupeamme asiaa pohtimaan. Kiitollisuus luo myös arkeamme positiivisemmaksi.

Uusi aika on myös rakkauden aikaa. Kun hyväksymme itsemme sellaisena kuin olemme, opimme rakastamaan itseämme ja hyväksymme toiset ihmiset myös sellaisena kuin he ovat. Emme voi muuttaa ketään muuta kuin itseämme. Arvosta itseäsi ja toisia, älä arvostele. Meillä on myös henkimaailman ihana rakkaus ja apu käytössämme. Muista pyytää heidän apuaan, niin se tulee kyllä perille tavalla tai toisella. Ole myös avoin vastaanottamaan. Uusi aika on intuition aikaa, oman sydämen kuuntelemista. Intuitio auttaa ihan tavallisessa arjessa, kun vain tartut niihin hetkellisiin ajatuksiin, jotka tulevat päähäsi. Se mikä tuntuu hyvältä sydämessäsi, on oikea suunta.

Uusi aika on ovella, sitä tehdään nyt. Se miten käyttäydyt, mitä ajattelet ja sanot, se kaikki vaikuttaa tulevaan. Mitä nopeammin muutamme ajattelutapaamme ja käytöstämme positiivisemmaksi, sitä nopeammin tämä uusi aika koittaa. Kun kohtelemme kaikkia tasavertaisina, myös muuta luomakuntaa, olemme ottaneet aimo askeleen eteenpäin.

Miten eroon negatiivisista tuntemuksista?

Mutta miten päästä eroon niistä vellovista negatiivisista tuntemuksista ja raskaista energioista? Kokeile vaikka tätä yksinkertaista hengitysharjoitusta. Löysin sen YouTubesta transsimeedio Arthur Hakalani Pachecon kanavoidessa pioneerimeedio Estelle Robertsia.

Ota hyvä asento, istu selkä suorana ja jalat tukevasti lattiassa. Voit laittaa kämmenet reisien päälle. Keskity hengittämiseen ja hengitä oikein syvään sisään ja ulos. Tunne kuinka kehosi alkaa rentoutua. Jatka syvään hengittämistä ja keskity sitten mielessäsi kohtuusi (miehet alkavat seuraavasta kehon osasta). Hengitä ulos kaikki negatiivisuus, kaikki se, mitä sinne on joskus tullut, mutta joka ei sinne kuulu. Hengitä se kaikki pois. Lähetä kiitollinen rakastava ajatus kohdullesi. Hengitä edelleen voimakkaasti sisään ja ulos, keskity nyt paksusuoleesi ja toimi samalla tavoin kuin äsken. Sen jälkeen siirry maksaan ja toimi samoin, edelleen hengittäen syvään. Maksa yhdistää meidät astraalitasolle. Siirry sydämeen ja toimi edelleen samoin syvään hengittäen. Lopuksi keskity aivoihin ja toimi samoin kuin aiemmin. Osoita kiitollisuutesi näille kehon osille ja koko keholle.

Kokeiltuani tätä harjoitusta löysin itsestäni aivan uudenlaista tekemisen ja ilon energiaa, silmät eivät olleet enää sameat - tuntui kuin näkisin paljon selkeämmin ja syvemmin, aistin asioita herkemmin ja halusin pitää itsestäni parempaa huolta. Tosin aamulla herätessä oli silmäni jälleen sameat, joten tätä harjoitusta kannattaa tehdä jo heti aamusta, ottaa se osaksi aamurutiineja niin kauan kuin on tarpeen.

Meillä kaikilla on omat oppiläksymme, mutta kuka sanoo, että oppimisen pitäisi olla ikävää. Ei kukaan, katsele vaikka pientä lasta - ei haittaa vaikka joskus pyllähtää. Ota ilo osaksi päivääsi ja elämä alkaa hymyillä.

Viimeksi muutettu 15 touko 2017

Media

Harjoitus alkaa kohdasta 4:50

1 kommentti

  • Kommentoi linkkiä 17 touko 2017 lähettänyt Hep

    Kyse on siis siitä, että meitä ihmisiä autetaan kohtaamaan korkeammat tiheydet. Keho muuntuu vähitellen kristallipohjaiseksi . Miksi siis vain ihmiset sitä läpi käyvät ? No, Äiti Maa muuttuu myös, meille ihmisille pienimmän haitan tietä. Taas muu luomakunta on valmis siirtymään korkeampiin värähtelyihin ja vain me ihmiset laahaamme perässä. Unihäriöt- korvien soiminen- ruokahalumuutokset jne. ovat siis muutosoireita meidän parhaaksemme ja ohimenevä vaihe. Muutos on tulossa ja Ehdottomalla Rakkudella sekä Violetilla liekillä se on turvallisin kohdata, kuten kaikki haasteet. Käymme myös läpi wanhoja asioita päästääksemme niistä irti anteeksi antamalla/pyytämällä , Ehdottomalla Rakkaudella sekä päästämällä irti.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.