shamandrum 2017 shamaanirumpu kurssi

Ruumiillistuneen valaistumisen taito/taide

Leikin tänään Starbucksissa iPad Prollani ja loin uuden kuvan yhdellä taidesovelluksellani. Nuori mies käveli luokseni innostuneena oma iPad Pronsa kädessä ja sanoi hankkineensa sen viikko sitten. Olisi luullut, että siinä kaksi armeijakaveria tapasi taas 30 vuoden jälkeen. Jaoimme hyvin innostuneena, miten hauskaa meillä oli tämän laitteen kanssa.

Lue lisää

Seitsemän askelta matkamme tekemiseen iloajeluksi - energiapäivitys

Uuden kuun energioiden vaikuttaessa jo kun lopultakin kirjoitan tämän raportin, energeettisesti herkimmät saattavat tuntea asioiden hieman vaimentuvan. Voimakkaat päänsäryt ja ohimopaine joita useimmat meistä ovat viime aikoina tunteneet, ovat ehkä alkaneet hävitä ja asiat ovat vähän rauhoittuneet.

Lue lisää

Oman polkunsa kulkeminen ja itseensä luottaminen täysin

Miten hämmästyttävää ja sietämätöntä aikaa onkaan ollut. Tässä energiassa tuntuu olevan tunnekomponentti, joka kaivaa esiin alueita, joissa yksilö tuntee arvottomuutta, toivottomuutta ja että tämä kaikki on turhaa. Meidän pitää pelkästään tarkkailla tätä energiaa ja antaa sen mennä läpi.

Lue lisää

Sano hyvästi syyllisyydelle

Emme voi ottaa syyllisyydentunnetta mukaamme uuteen energiaan, ruumiillistuneeseen valaistumiseemme. Tuo tunne on aikansa elänyt. Se ei palvele ketään, erityisesti itseämme. Mutta se on viettelevä. Se yrittää vetää meidät mukaan ja saada tuntemaan vastuuta toisista.

Lue lisää

Muutos

Muutos ei ole kovin suosittua, mutta sitä on kaikkialla ympärillämme. Kryon jatkaa niistä muutoksista kertomista, jotka ovat ominaisia uudelle energialle, ja myös siitä, miten pärjäämme henkilökohtaisesti.

Lue lisää

Fyysinen integroituminen - energiatodellisuuden uusi toimintamalli

Olemme astuneet porttialueelle taas kerran. Portinvartijat avautuivat tälle käytävälle eilen, ja tämä energia tuntuu ainutlaatuiselta. Tämä on lyhyt päivitys, istuminen näppäimistöllä on vaikeaa ja minun täytyy pysyä fokusoituneena, koska tämä portti on vuoden korostettujen tapahtumien listalla.

Lue lisää

Varjopelot

Monet teistä näkevät median esittävän pelkojanne. Kenties osallistuitte samanlaisiin tilanteisiin aiemmissa elämissä, joten kaiken hölynpölyn huomaamisen sijasta palaatte siihen pelkoon ja tuskaan, jota teidän tai toisten teot ovat aiheuttaneet.

Lue lisää

Fiilisraportti 18.5.

Virityn Valtavaan olemukseen opastuksen saamiseksi. Kysymys: Katselen Maaplaneettaa avaruudesta. Mitä tällä planeetalla tapahtuu? Miten niin harvat voivat kontrolloida niin monia?

Lue lisää

Uusi taajuushyppy selitettynä

Jos muistatte viime postaukseni, joissa ilmoitin taajuushypystä 26.4., tiedätte näiden kahden viime viikon perustella, että asiat eivät ole entisellään. Kyllä! Hyppäsimme taajuustasolla tänä aikana. Voit lukea aiemmista postauksistani, mikä johti meidät tähän valtavaan ulottuvuushyppyyn.

Lue lisää

Saturnus perääntyy Jousimiehessä 6.4.-25.8.17

Itsepetoksen lopettaminen. Jousimiehessä Saturnus vaatii laajempaa kuvaa elämästämme, henkilökohtaisen nykyhetkemme yli. Se auttaa meitä tunnistamaan yhteyden sattumanvaraisilta vaikuttavien kokemusten välillä ja paljastamaan, miten entiset päätökset, asenteet ja käyttäytymistavat ovat maalanneet sen kuvan, joka on elämämme tänä päivänä.

Lue lisää

Matkatavaratarkistus

Palaamme hetkeksi siihen tunteeseen, joka joillakin teistä on jumissa olemisesta. Sanomme, että saatatte olla vähän oikeassa siinä, että etenemistänne voitaisiin ehkä vähän nopeuttaa.

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 11.-18.4.17

Kun ihminen kärsii tai tuntee surua jostain tapahtumasta, pitäisikö hänen nostaa itsensä matalasta värähtelystä korkeampaan olotilaan välittömästi kääntämällä mielensä toiseen suuntaan, vai pitäisikö hänen uppoutua tuohon surun tunteeseen täysin viikoksi tai pariksi ja sitten siirtyä eteenpäin? Kumpi on korkeampi tapa käsitellä asioita henkisesti? –Sweety, Intia

Lue lisää

Toukokuun portit - korkeimman valon ruumiillistaminen

Toukokuun ensimmäinen porttijakso tuo tähän mennessä voimakkaimman Gaian verkkojärjestelmien, ylösnousevien ihmisten sydänverkon, kristalliverkkojen, aurinkoporttien ja kosmisten porttien yhdistymisen. Kosminen yhdistelmälukko loksahti auki tällä viikolla ja avasi puhtaamman ja korkeamman valon ulottuvuuksienväliset ovet. Jälleen. Laajentuminen on selvää useimmille ja myös portit ensisijaisille Kristus-aikajanoille.

Lue lisää

Empaattiset olennot takaisin planeetalla - roolinne täällä Gaian rauhantekijöinä

Rauhantekijöiden kutsu palvelutoimintaan – pimeys palvelee valoa. Olette elintärkeitä rauhan juurtumiseksi planeetalle. Tänä päivänä Gaialla on ihmis-DNA-kokeilun myriadeja ilmaisumuotoja. Luojajumalien eräiden vaikutusten vuoksi vaikuttaa siltä, että tiettyjä negatiivisia aspekteja esitetään maatasolla, jossa toteutetaan edelleen ihmisen epäinhimillisyyttä ihmistä ja suurempaa kokonaisuutta kohtaan.

Lue lisää

Vanha tarina

Useimpien ihmisten tapaan nautin viihteestä. Netflixin ja Amazonin myötä pääsen käsiksi tuhansiin televisio-ohjelmiin ja elokuviin. Voisi siis luulla, että minulla on ylitsepursuva jono odottamassa katsomista.

Lue lisää

"Mitä v***ua?!" –noidankehä

Kenestä muusta tuntuu, että vuosi 2017 on ollut tähän mennessä "mitä v***ua?!" -noidankehää? Ylhäällä on alhaalla, vasemmalla on oikealla ja elämässä on enemmän mutkikkaita tapahtumaketjuja kuin keskiyön saippuaoopperassa. Ja tämä kuvaa vain yhtä tuntia eilen. Ja tuollainen tunti on tapahtunut toistuvasti hyvin monilla ihmisillä kuluneina kuukausina.

Lue lisää

Apupyörät on poistettu

Jos jollain on neljännen asteen syöpä ja toisella tavallinen ihottuma, kumman luulet olevan helpommin parannettavissa?

Lue lisää

Hyvin herkän sisäisen lapsen DNA-parannusta

Tämä on HYVIN HERKKÄÄ aikaa planeetalla. Herkkyys ja tunteet korostuvat meissä kaikissa. Tiedosta tämä ja astu kevyesti sinne ja silloin, kun tarvitaan, voidaksesi säilyttää tasapainon. (On nopeaa ja raivokasta aikaa maan päällä, kun monia informaatiovirtoja, aistiärsykkeitä ja moniulotteista elämää on yhtä aikaa.)

Lue lisää

Energiapäivitys - uusi ennätys

Energia hakkaa tosissaan tällä hetkellä ja Schumann-resonanssi nousee uuteen ennätykseen … ja teki piikin huikeaan 120:een!

Lue lisää

Orgaaniset ylösnousemusaikajanat ja yhtenäinen toiminta

Valotasomme hyppäsi tällä viikolla, kun toukokuun muutos alkoi. Porttikäytävät ja yhtenäinen verkkofokus ovat nyt jatkuvia, kuitenkin pyydetään yhtenäistä fokusta 9.-11.5. sekä hyvin voimakkaan käytävän aikana 19.-21.5. Luovat energiat palaavat meille nyt, puhtaana, uudistuneena ja valmiina ilmentämään uutta. Käyttäkää tätä valoa – se harmonisoi teidät Kristus-aikajanoihin.

Lue lisää

Helppousnappulan painaminen

Tänään on teidän päivänne, kuten on joka päivä, kunnes poistutte maasta tässä elämässä. Kenties teistä ei vielä tunnu sitä, että kontrolloitte elämäänne - mutta pian tunnette sen. Ei ole nimittäin enää mitään syytä uskoa, että toiset kontrolloivat teitä.

Lue lisää

Sinulla on voima muuttaa kaikki ympärilläsi

Meissä muuttuu hyvin paljon tämän energian myötä. Se ei aiheuta ainoastaan syvällisiä ja voimakkaita puhdistuksia, vaan se pyytää meitä myös astumaan omaan voimaamme. Monet havaitsevat, että kaikkien niiden asioiden puhdistaminen, jotka eivät enää palvele, on viitoittanut tietä uusille kyvyille, suuremmalle selkeydelle ja intuitiolle. Monet löytävät itsensä myös uusista tai laajentuneista rooleista.

Lue lisää

Harha

Emme puhu usein harhasta, mutta kenties on hyödyllistä tutkia vähän kuvitteellisia asioita ja sitä, miksi sanomme näin.

Lue lisää

Kehen voimme luottaa?

Jos olet ollut ylösnousemuspolulla jo jonkin aikaa, tiedät, että ajan kuluessa et ainoastaan käytä erottelukykyä siinä, kenet päästät elämääsi, vaan et myöskään ota mitään informaatiota täydestä, erityisesti kun se liittyy valaistumiseen.

Lue lisää

Hyvästi 3D - kaikkien naamareiden pudottaminen

Olemme intensiivisessä portissa, kun olemme ohittaneet ei-paluuta-kohdan: emme pysty enää siirtymään takaisin 3D-taajuuteen, kun energiamme on noussut 5D:hen. Kulunut viikko ei ole ollut ainoastaan maata järisyttävä, vaan myös mieltä. Jumalaista feminiinisyyttä on ajettu pudottamaan kaikki naamarit ja ilmaisemaan haavoittuvuutensa ja aitoutensa yhtään häpeilemättä. Toisaalta jumalaista maskuliinisuutta työnnettiin aloittamaan sydämensä avaaminen, jonka aiheutti tämä feminiinisyyden siirto.

Lue lisää

Päivä shaumbran elämästä

Adamus teki mielenkiintoisen, vaikkakin epätieteellisen tutkimuksen BON Adventure -tilaisuudessa Havaijilla helmikuussa. Hän aloitti aamun ensimmäisen session shaumbrojen kanssa 60 sekunnin liikuntaharjoituksella – upea tapa saada päivä alkuun – ja meni sitten tutkimukseen.

Lue lisää

Toukokuun 2017 energiaraportti

Huhtikuun monet perääntymiset vievät meidät takaisin menneisyyteen, jotta voimme siirtyä tulevaisuuteen. Jos näit menneisyyden toistuvan, näin oli, että voisit saada asiat päätökseen ja olla valmis mielessäsi ja sydämessäsi. Toukokuussa meillä on hyviä uutisia ja ei niin hyviä uutisia, kun energia-aspektit ovat voimakkaita. Mutta sillä miten päätämme kokea ne, on vaikutusta meihin.

Lue lisää

Ulottuvuusmuutos on tapahtunut ja jatkuu edelleen

Ulottuvuusmuutos on tapahtunut ja olemme nyt täysin uudella aikajanalla. Mitä tämä merkitsee?

Lue lisää

Pelonlietsojat ilman valtaa

Kenties uusi tunnenäkymänne ei ole aivan, mitä odotitte. Vaikka saatatte olla vihaisempi tai iloisempi, kuin odotitte, sillä ei ole merkitystä. Nimittäin jokainen muutos olemuksessanne on merkki, että energiat jotka pommittavat nyt Maata, muuttavat teitä uudeksi "sinuksi" uudessa Maassa.

Lue lisää

Viesti Matthewilta 23.4.17

Kuulette vakavoittavaa retoriikkaa Pohjois-Koreaan liittyen, ja vakuutamme teille, ettei tule totaalista sotaa tuon tai mikään muun maan kanssa. Voitte myös olla piittaamatta siitä mediahypestä, joka koskee Venäjän uutta kylmää sotaa Euroopan ja USA:n kanssa. Venäjä on yksi noista "selkärankamaista", joiden tavoite on rauha, taloudellinen vakaus ja ympäristönsuojelu.

Lue lisää

Siirtyminen pelon yläpuolelle

Olemme ihmisenä perustaneet monia valintoja pelolle. Se on ollut ilmapiirimme tällä planeetalla alusta saakka. Tulimme tänne selvittämään pelot, jotka olivat osa kamppailujamme toisissa ulottuvuuksissa, ja nousemaan niiden yläpuolelle.

Lue lisää

Jumalaisten muutoksentekijöiden uudet roolit

Jokaisen vuoden 2017 kuluneen viikon myötä, maailman energiailmasto on tullut kaoottisemmaksi ja epävarmemmaksi – ja kriisejä syntyy niin säännöllisesti, että se alkaa tuntua normaalilta. Tässä artikkelissa hahmottelen uutta lähestymistapaa katsoa näitä ennenkuulumattomia aikoja ja siirtyä niiden läpi.

Lue lisää

Tiedon soveltaminen viisauden saamiseksi

Tunteiden, karman ja traumojen alkeminen muuntaminen jumalaiseksi rakkaudeksi, voi muuttaa taakkamme suurimmiksi vahvuuksiksi. Nämä energiat tukevat epämukavuuden, epäilyjen, pelkojen, henkisen saasteen ja henkilökohtaisten uskomusjärjestelmien transformoimista harmoniaan uuden mallin kanssa. Tämä on jumalaisen itsen uuden mallin alkeminen luomisprosessi.

Lue lisää

Jumalan temppeli - uusi kehomatriisi

Olen melko varma, ettei kukaan teistä tätä lukevista ajatellut, että huhtikuu olisi helppo kuukausi, mutta olen täysin varma, ettei kukaan meistä ollut valmistautunut todella siihen, mitä se oikeasti merkitsi. Ja vaikka se ei ole vielä ohi … monista anomuksistani huolimatta … näyttää siltä, että olemme ehkä läpi kiperimmistä osista.

Lue lisää

Peilikäsityksen rikkominen

Olemme syvällä henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti. Monille se on ollut mielenkiintoista eksyksissäolemistunteen aikaa, kuin seisoisi hajareisin kahdessa maailmassa tai ei kuuluisi maailmaan, josta löytää itsensä. Aikajanojen romahduksen myötä löydämme itsemme siivoustehtävästä.

Lue lisää

Varjoitsen kohtaaminen - tee tämä ymmärtääksesi todelliset sisäiset pelkosi

Ben Stewart: Tämä on aikakausien vaihtuminen, monumentaalisten muutosten yliluonnollinen jakso ihmiskunnalle. Tähän siirtymään valmistautumattomat ovat luultavasti kyvyttömiä selviytymään psyykemme nopeista muutoksista.

Lue lisää

Vuoden 2017 valtavat valolaajentumiset

Enemmän ruumiillistaminen on taatusti tuntunut juuri siltä tänä vuonna – tulemiselta vielä suuremmaksi kuin oli ennen helmikuun, maaliskuun ja erityisesti huhtikuun sisäisiä laajentumisia!

Lue lisää

Heräämisen varjopuoli

Heräämisessä on monia eri puolia. On herääminen sieluun, muihin ulottuvuuksiin ja tietoisempaan tapaan tarkastella itseä ja maailmaa. Sitten on herääminen siihen, mitä maailmassa tapahtuu, ja se paljastaa globaalin eliitin pyörittämän maailman, jossa käytetään monia muutaman eduksi.

Lue lisää

Henkinen häpäiseminen on uusi musta

Onko joku syyttänyt sinua ei-henkisyydestä, koska et anna hänelle neuvoa tai tukea, kun hän pyytää sitä? Tai onko hän vihjannut, että olet henkisesti itsekäs, koska sanot "ei" hänen aika-, energia- ja apupyyntöönsä?

Lue lisää

Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä 23.4.17

Rakkaat ystävät, tervehdimme teitä rakkaudessa ja suuresti kunnioittaen, kun todistamme sitä kamppailua, jota tapahtuu monien ulkopuolella ja sisällä. Aina vain voimakkaampia valoenergioita virtaa nyt Maahan, tarkoituksena auttaa Gaiaa ja kaikkia sen valitsevia ihmisiä siirtymään eteenpäin ylösnousemusmatkallaan.

Lue lisää

Järkyttynyt, jumissa ja tuuliajolla

On monia, jotka ovat seuranneet näitä viestejä ja voisivat valita jonkin tämän otsikon sanoista kuvaamaan sitä, miltä heistä tuntuu nyt. Puhumme jokaisesta näistä vuorollaan voidaksemme tuoda teille ymmärrystä ja siirtää teidät takaisin siihen, mistä on tullut tuttu energia teille.

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 28.3. - 4.4.17

Mestarit, minulla oli äskettäin paranormaali kohtaaminen. Veisasin pyhää fraasia nimeltään daimoku, "nam myoho renge kyo". Veisasin ja edessäni oli henkilö, jolla oli keltainen pikkutakki. Periaatteessa näin tämän henkilön kasvojen muuttuvan dramaattisesti pari kertaa.

Lue lisää

Ihminen

Voitko tuntea syvää myötätuntoa tuota ihmistä kohtaan, jolla on vaikeuksia tämän transformaation kanssa? Joka on peloissaan ja joka ei vieläkään ole kovin varma mistään. Ihmistä joka haluaa pysyä lähellä kotia. Ihmistä joka haluaa muutosta, mutta pelkää sitä. Mitä jos asiat eivät selviä? Mitä jos se on aivan yksin, koska tuo ihminen on päästänyt irti hyvin paljosta, hyvin monista ihmisistä, hyvin monista energioista?

Lue lisää

Tehkää jotain erilaista

Olen tullut tänään risteämään aikajananne kanssa vain hetkeksi ja kertomaan teille, mikä näkymä on Kotoa. Ihmiskunta kokee merkittävää aikajaksoa planeetalla. Kaikkien haasteiden vuoksi on päätetty, että liikkuisitte hyvin nopeasti. Se oli teidän valintanne, rakkaat ystävät, ja toiveenne on taatusti toteutunut.

Lue lisää

Mitä rakkaus tekisi?

Mies särki sydämesi, petti luottamuksesi, oli piittaamatta tarpeistasi eikä kunnioittanut sinua. Kun kerrot ystävillesi, he pudistavat päätään, kaakattavat ja häpeävät. Sinun on parempi ilman häntä. Hän ei ansaitse sinua. Voit pärjätä paremmin kuin hän.

Lue lisää

Kehittyminen korkeammalle

Vaikka päiväntasaus on tullut ja mennyt ihmisen tekemän aikataulun mukaan, muista, että korkeammissa ulottuvuuksissa ei ole aikaa … ja näin ollen tämä voimakas energia vaikuttaa meihin edelleen. Päiväntasaus antaa meille ison työnnön korkeampiin ulottuvuuksiin yhtä paljon, kun niitä on sisällämme. Ne auttavat meitä irtoamaan 3D-kaksinaisuusmaailmasta. Uusi on sielupohjainen, vanha on egopohjainen.

Lue lisää

Mitä tuo soiminen korvissani on ...

Kirjoitan tätä, koska hyvin monet ihmiset ovat kysyneet ajankohtaisista oireistaan, erityisesti korviin liittyvistä.

Lue lisää

Kipinä on sytytetty

Tänään on iloinen päivä ja esimerkki Maan mahdollisuuksista. Eri syistä tämä päivä on rauhan ja ilon päivä monille – rauhan ja ilon joka kaikuu ympäri maapalloa, kun valmistaudutte tuleviin päiviin.

Lue lisää

Työntö huipulle

Maaliskuun loppuun mennessä joko saimme loppuun projektit, joita olimme työstäneet, tai meidän täytyi siirtää ne sivuun. Tuntui siltä, että paljon siitä mitä olimme työstäneet, hävisi melkein yhdessä yössä ja uusi aalto täysin erilaisia luovia projekteja otti välittömästi sen paikan. Nyt vaihdamme uudelle vaihteelle.

Lue lisää

Onko aika ilmaista? Onko aika jakaa?

Olen maininnut muissa artikkeleissa, että ilmaisemme aina. Ja jos emme salli itsemme ilmaista omaa ääntämme, jokin toinen osamme löytää tavan tehdä sen. Vaikka sitten kehon epätasapainon ja masennuksen kaltaisten tunteiden kautta.

Lue lisää

Jumiutunut valoon

Kuulen sanat "tunnen olevani jumissa" hyvin monilta asiakkailtani nyt, kun he ovat valmiita parantumiskiertonsa osalta ja haluavat siirtyä johonkin tyydyttävämpään ja iloisempaan, mutta he eivät näytä pystyvän ottamaan tuota askelta ja ihmettelevät miksi.

Lue lisää

Täydellinen elämä

Kun puhumme menneisyydestämme irtipäästämisestä, siinä ei ole välttämättä kyse sen unohtamisesta tai kieltämisestä. Kyse on vain sen näkemisestä laajemmasta perspektiivistä, tuomitsematta. Kyse ei ole oikeastaan sen näkemisestä oppitunteina, vaan ainoastaan sielumme tapana tutustua itseensä.

Lue lisää

Huhti-toukokuu 2017 - Merkurius perääntyy Härässä ja Oinaassa ja on yhtymässä Uranuksen kanssa

Merkurius perääntyy 9.4.–3.5. Aloittaessaan maadoittuneesta ja vankkumattomasta Härästä ja perääntyessään impulsiiviseen ja vaistonvaraiseen Oinaaseen 20.4., se korostaa sitä, mihin laskemme ankkurin ja pyrimme jäämään, vaikka itse asiassa meidän pitäisi siirtyä siitä läpi. Olosuhteet jotka ylläpidetään pelosta, laiskuudesta tai epävarmuudesta, tulevat aina vain ongelmallisemmiksi tulevina viikkoina ja kuukausina.

Lue lisää

Jumalaiset suhteet

Huhtikuun kolme ensimmäistä viikkoa pääteemana ovat suhteet. Näitä ovat suhteemme perheen, ystävien, rakastajien ja työtovereiden kanssa, ja erityisesti suhde itseemme.

Lue lisää

Kiinnostusalueiden löytäminen

Uusia energioita leijuu ympäriinsä. Taas kerran teistä tuntuu ehkä vähän epämääräiseltä tai sumuiselta, sillä nämä energiat luultavasti saavat teidät hyppimään ulottuvuuksien välillä tavoilla, joita ette ole vielä kokeneet – ajelehditte uusiin tunteisiin ja fyysisiin kykyihin ja niistä pois.

Lue lisää

En ole sellainen valotyöntekijä

Aiemmin tänään menin ulos nauttimaan hyvin harvinaisesta herkusta, lämpimästä auringonpaisteesta, ja huomasin kemikaalivanaroistoja taas taivaalla. "Te kusipäät", mutisin. Sitten kuulin toisten sanoja koko elämäni ajalta, myös ylösnousemusyhteisössä: "Sanat, Victoria. Tarkkaile sanojasi."

Lue lisää

Kannustuspuheen aika

On kannustuspuheen aika. Itse asiassa tämä on vain muistutus asioista, jotka ovat jo tuttuja teille. Tietysti on aina uusia ihmisiä, jotka löytävät meidät, ja tämä voi olla ensimmäinen kerta, kun he tutustuvat näihin ajatuksiin. Mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet monet teistä syöksykierteeseen, kuten sanotaan. Olette eksyksissä, turhautunut ja tunnette avuttomuutta. Olitte luulleet olevanne tuollaisten asioiden yli.

Lue lisää

Kaaos ja rauha

Kun tämä uusi vuodenaika alkaa, kiinnittäkäämme huomionne siihen, mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu. Ennustettiin, että tämä aika olisi kaoottista maailmassanne. Kerroimme teille, että suurin osa yhteiskuntienne rakenteista – ellei kaikki – alkaisi hajota ja tämä on välttämätöntä, ennen kuin rakennatte tai voitte rakentaa ne uudeksi. Ja monet teistä näkevät tämän alkavan. Haluaisimme osoittaa, mitä ei tapahdu.

Lue lisää

Miten hämmentävä paikka

Haluaisimme teidän lähtevän mielessänne lyhyelle matkalle kanssamme. Tällä matkalla olette jumalainen valo-olento, joka ei ole ollut koskaan ennen tällä planeetalla. Kiertelette galaksia ympäri ja huomaatte planeetan, joka on uskomattoman täynnä miljardeja kauniita elämänmuotoja, suuria meriä, korkeita vuoria, kauniita kukkia, lintuja ja perhosia. Se näyttää hämmästyttävältä.

Lue lisää

Uusi todellisuutemme

Joskus olemme fyysisesti ja tunteellisesti niin "taisteluväsyneitä" tästä integrointiprosessista, ettemme näe tämän ruumiillistetun valaistumisen kauneutta – miten luomme kirjaimellisesti uutta todellisuutta tässä vanhassa ja kaksinaisessa maailmassa. Eikä koskaan ennen ole ollut tätä uutta todellisuutta – jossa vastakohdat yhdistyvät. Ihminen ja ikuinen itse.

Lue lisää

Saturnus perääntyy Jousimiehessä 6.4.-25.8.17 - ei enää itsemme pettämistä

Saturnus Jousimiehessä vaatii laajempaa kuvaa elämästämme, henkilökohtaisen nykyhetkemme yli. Se auttaa meitä tunnistamaan yhteydet sattumanvaraisilta vaikuttavien kokemusten välillä ja paljastaa, miten aiemmat päätökset, asenteet ja käyttäytymistavat ovat maalanneet sen kuvan, joka on elämämme tänä päivänä.

Lue lisää

Viesti Matthewilta 2.4.17

Kiitämme kaikkia, jotka ovat ilmaisseet kiitollisuutensa selitettyämme ylösnousemusta tästä näkökulmasta, ja haluamme jakaa yhden lukijan ihastuttavan perspektiivin: "Ylösnousemus on (minulle) olla paras, joka voi olla … mitä ikinä se on!!! Jos tanssii, olla paras tanssija. Jos laulaa, olla paras laulaja. Jos hoitaa puutarhaa, olla paras puutarhanhoitaja.

Lue lisää

Energiapäivitys - rakkaus- ja valoprikaatin loppua ja rajua uudelleenmallinnusta

INTENSIIVISET ENERGIA-AALLOT – Äärimmäiset energiat tuntuvat ympäri maailmaa – monet ovat käyneet läpi "mini sielun pimeän yön", kun he puhdistavat matalampia energioitaan lyhyinä ja terävinä jaksoina. Irtipäästämistä joka PERIMMILTÄÄN JOHTAA SUUREMPAAN YHTEYTEEN ja menee ohi nopeasti, mutta voi olla intensiivistä koettaessa.

Lue lisää

Muutos

Asia joka on useimpien ihmisten mielessä etualalla, on muutos. Tässä Kryon puhuu taas tästä aiheesta ja purkaa sen osiin, koska hän tietää ehdottomasti, että meidän täytyy tietää enemmän siitä, mitä tapahtuu.

Lue lisää

Taajuudet ovat alkaneet erottua

Energiapäivitys ja Kwan Yinin kanavointi. Ajankohtaisia energioita kuvaava sana on "sekava", eli tämä energia voi olla hämmentävää, kiusallista ja usein turhauttavaa. Monet tuntevat olevansa "joka paikassa" – yksi hetki on täynnä aivan uskomatonta autuutta ja seuraavassa tulee epävarmuutta ja ahdistusta. Rytmin puute on tehnyt haastavaksi kirjoittaa tästä energiasta, koska se muuttuu niin nopeasti.

Lue lisää

Vuoden 2017 24/7-evoluutio

Tältä vuoden 2017-energiat tuntuvat tällä uudella korkeammalla tasolla: jatkuvaa, uuvuttavaa, tavallisesti tuskallista monilla tavoilla ja aina vain epätavallisempaa, mutta hyvin kouluttavaa tietoisuutemme laajentuvista moniulotteisista tasoista. Se on ok – ota torkut, ota kunnon pitkät torkut aina, kun tarvitsee.

Lue lisää

Edistynyt kaarti - vaatikaa suurenmoisuutenne

Kun tarkkailen ihmisiä, tutustun heihin ja katson heidän henkilökohtaista historiaansa, näen, että heidän kuvionsa ovat enimmäkseen melko vakiintuneita. Paljon siitä, mitä he tekevät ja ajattelevat, etenee täsmälleen muiden ihmisten mukana. He saattavat tulla eri kulttuureista, roduista ja olla sukupuoleltaan miehiä tai naisia, mutta heidän perusihmiskuvionsa perustuvat kaksinaisuuteen.

Lue lisää

Paljastukset, erottelukyky ja kognitiivinen dissonanssi

En ole ollut "normaali itseni" viime aikoina. Historiallisesti en ole laittanut aikaani, energiaani tai fokustani rumiin salaliittoihin ja hyväksikäyttöihin, joita on planeetallamme. Nuo jutut saavat minut todella maahan, ja uskon, että minun on ollut tärkeää pysyä poissa vanhan maapelin kaksinaisuudesta ja polariteetista mahdollisimman paljon.

Lue lisää

Pelonlietsojat hävisivät sodan

Oletteko huomanneet, että alatte käyttää uusia taitojanne – siis uusia taitoja maaelämässä. Kenties ette usko sitä, sillä elämänne näyttää samalta kuin viime viikolla – tai viime vuonna. Saanemme olla eri mieltä. Maailmassanne on tapahtunut paljon, mikä indikoi, että olette luoneet uuden Maan elämää uusilla voimillanne. Signaaleja on runsaasti – poliittisesta maailmasta henkilökohtaiseen elämäänne.

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 14.-21.3.17

Mestarit, kasvatin sisartani 80-luvulla, koska vanhempani olivat tunneväkivaltaisia ja välinpitämättömiä. Olin 12-vuotias, kun hän syntyi. Olimme HYVIN läheisiä – opin ehdotonta rakkautta häneltä ja häntä kohtaan. Suhteemme on nyt vahingoittunut, kun lähdin collegeen 17-vuotiaana ja hemmottelin häntä syyllisyydestä jälkeenpäin.

Lue lisää

Huhtikuun 2017 energiaraportti

Jos luet tätä, pääsit läpi maaliskuusta ja vuoden 2017 ensimmäisestä voimajaksosta, joka kesti kolme kuukautta. Se on ollut varsin hurjaa menoa ja melko epämiellyttävää toisinaan. Mutta rehellisesti sanottuna, emme aloittaneet vuotta 2017 uudella energialla, kun vuosi alkoi samalla perääntymisenergialla kuin tammikuu 2016, ja olemme saattaneet vanhoja syklejä loppuun tämän vuoden alusta saakka.

Lue lisää

En välitä

Kun olen tässä puhtaan autuuden tilassa, en välitä likaisesta autostani tai maailmantilasta. Tai edes oman kehoni tai talouteni tilasta. Kun olen autuas, en välitä perheestäni ja ystävistäni, enkä tietenkään välitä historiastani, vanhasta tarinastani, esi-isistäni tai henkiperheestäni kotona.

Lue lisää

Siinä on tolkkua

Kun työskentelin Tobiaksen kanssa monta vuotta sitten, muistan ajatelleeni erästä kanavointia lopettaessani: "No, Tobias on sanonut kaiken, mitä voi koskaan sanoa. Ei ole enää mitään sanottavaa … Kanavointiurani taitaa loppua pian." Yllätyksekseni ja ilokseni Tobias vasta lämmitteli. Hän puhui vielä yhdeksän vuotta ennen inkarnoitumistaan takaisin maan päälle.

Lue lisää

Herääminen ja mukavuusalueet

Monet meistä huomaavat, että jos haluamme välttämättä jäädä vanhoille mukavuusalueillemme tekemään asioita puutteen paikasta käsin, emme pääse minnekään, tai pahempaa. Näyttää siltä, ettemme voi enää päästä siitä kuin koira veräjästä. Tietysti tämä on hyvä merkki, ja se tarkoittaa, että heräämme enemmän laajentuneeseen itseemme. Mutta se työntää meitä erottumaan enemmän.

Lue lisää

Valotyöntekijät ja tähtisiemenet, on aika luopuoa nimikkeistä ja palata siksi, kuka oikeasti olemme

Jossain ylösnousemusprosessin kohdassa meillä kaikilla on kysymys: "Mikä on tieteen, politiikan, talouden, työn, taiteen, rakkauden, tuskan, ilo, sodan, valotyön, tappamisen merkitys?" tai lyhyesti: "Mikä on olemassaolon tarkoitus?" Tiedämme sitä tai emme, etsimme kaikki vastausta viimeiseen kysymykseen: "Kuka minä olen?" Eikö se ole syy, miksi loimme nimikkeet "valotyöntekijä" ja "tähtisiemen" itsellemme?

Lue lisää

Valaistuminen ja kärsimys

Ihmisinä kärsimysenergia on meille läheistä. Kehdosta hautaan. Yritimme elämien ajan juosta sitä pakoon, mutta löysimme sen joka kulman takaa. Kärsimyksen avulla esitimme galaktista tarinaamme kauniisti ja tutkimme sen monia puolia. Esitimme sekä kärsimyksen uhria että pahantekijää.

Lue lisää

Ylösnousemus - yksinäinen vai pelkästään irti?

Istuin tänään kahvilassa parin ihmisen kanssa, jotka olen nähnyt siellä melko säännöllisesti. Pitäisin heitä melko juurtuneena 3D-todellisuuteen. Ensin vastustin paljon enemmän istumista heidän kanssaan ja pidin muiden seuraa vaikeana, erityisesti kun siirryn enemmän ja enemmän täysivaltaisuuteeni.

Lue lisää

Adios karma

Epäilemättä olet kuullut, että Kristus-tietoisuuden valossa kaikesta karmasta vapaudutaan. Henkilökohtaisesti se tuntuu melkein yhtä hyvältä, kuin kirjaston tapa olla perimättä kaikkia myöhästymissakkoja. Ei ole enää karmavelkaa, ellei joku oikeasti nauti siitä ja halua jatkaa sitä henkilökohtaisista syistä.

Lue lisää

Ylösnousemus -huipulla on yksinäistä (vai onko?)

Meillä jotka päätimme transformoitua tässä yhdessä elämässä ihmisestä jumalihmiseksi, hommasta voi tulla uhkarohkeaa. Emme enää samaistu 3D-maailmaan. Se peli on osaltamme ohi. Elämässämme on harvempia ja harvempia ihmisiä, joiden kanssa meillä voi olla suhde. Kuitenkaan emme ole vielä muodostaneet täysin sitä suhdetta, jonka haluamme ikuisen itsemme, oman sielumme kanssa.

Lue lisää

Venus ja Jupiter perääntyvät

Huhtikuussa 2017 nähdään perääntymisten lisääntymistä ja noin puolen kuukauden (9.-15.4. ja 20.4.-3.5.) aikana on neljä perääntymistä. Tätä emme ole nähneet syyskuun 2016 jälkeen ja se on taivaallinen kuvio, joka kehottaa meitä vetäytymään, käymään asioissa uudestaan ja pohtimaan.

Lue lisää

Politiikan valheellinen kahtiajako oikeisto vs. vasemmisto - Adamun kehotus

Presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten ollessa hyvin tuoreessa muistissanne, haluan antaa teille uuden päivityksen sosio-poliittisesta näyttämöstänne. Niinpä jaan kanssanne perspektiivin siitä, mitä tapahtuu uutisissa, mitä tapahtuu kulissien takana ns. Illuminatissa ja mitä tapahtuu poliittisessa psyykessänne. Mutta tämän päivän päivityksessä minulla on agenda ja haluan olla täysin läpinäkyvä siitä.

Lue lisää

Universumin todellinen salaisuus!

Jos luet tätä, olet varmaan kuullut heräämisestä ja ylösnousemisesta. Ymmärrätkö, miltä loppu näyttää? Tiedätkö, minne yritämme perimmiltään mennä? Tässä artikkelissa yritän parhaani mukaan selittää, mitä ylösnouseminen todella on ja miten voit auttaa ja opastaa toisia!

Lue lisää

Edistyminen

Jotkut teistä ovat tulossa kärsimättömiksi. Joistakin teistä tuntuu, ettei mitään tapahdu. Muut ovat riemuissaan. Mikä selittää tämän eroavuuden? Sanomme, että siirtymisen ensin mainitusta ryhmästä jälkimmäiseen pitäisi olla erittäin helppoa teille tällä hetkellä.

Lue lisää

Kuka olet ja miksi olet täällä?

Kun maailma näyttää hajoavan ja uutiset tai valeuutiset saavat aikaan ahdistusta ja pelkoa, mitä sinun pitäisi tehdä ja miksi ylipäätään olet täällä nyt?

Lue lisää

Odotukset

Teillä on usein odotuksia siitä, minne haluatte mennä, minne haluatte polkunne johtavan. Haluatte kokea tämän. Haluatte kokea tuon. Onko tämä oikea polku minulle? Onko tämä paras asia tehtäväkseni? Miksi olen jumissa? En etene minnekään. Turhautunut. Turhautunut. Turhautunut.

Lue lisää

Mitä on DNA:si akaasisissa tiedostoissa

Maailmamme näyttää kääntyneen ylösalaisin tällä hetkellä, mutta sinun elämäsi ei tarvitse olla. Itse asiassa jotkin suurimmista läpimurroistasi ja edistysaskelistasi voi tapahtua näinä epävarmoina aikoina.

Lue lisää

Kapinallinen "sinä" kurkkii ulos

Monet teistä alkavat ihmetellä, miten puhua 3D-huolistanne jatkamatta kaksinaisuutta. Nimittäin myös uuden Maan yhteistöissä on vaihtelevia viestejä oikeasta ja väärästä. "Tee tämä, mutta älä tuota." "Sivuuta huolesi, jos ne koskettavat 3D-kaksinaisuutta." "Muista, että et ole enää 3D:tä, joten vaikka osallistuminen 3D-keskusteluun antaisi sinulle iloa, sinun täytyy kieltää itseltäsi nuo keskustelut, sillä ne säteilevät lisää valoa siihen, mitä et halua."

Lue lisää

Kolmoisfokus - feminiinienergian nouseminen

Liityn tänään seuraanne sydän täynnä ja avoimena, sillä olen Merlia. Olen tullut auttamaan energioidenne tasapainottamisessa palaamalla maskuliini- ja feminiinienergian väliseen keskitilaan. Maa huutaa feminiinienergiaa tällä hetkellä, koska planeetta on ollut poissa tasapainosta aivan liian pitkään.

Lue lisää

Yhtyminen - menneisyyden ja tulevaisuuden luhistuminen

Kulminaatiopiste – pysyvä siirtymisemme 5D:hen tulee. Meillä on yksi kolmen viikon voimantäyteinen käytävä edessä … mikä alkaa päiväntasauksesta ja loppuu pääsiäissunnuntaihin. Tästä päivästä saakka olemme virallisesti lopullisessa maailmojen jakautumisikkunassa, kun 3D- ja 5D-todellisuusohjelmat (aikajanat) valmistautuvat jakautumaan iäksi.

Lue lisää

Tähtisiemensopimus ja planeetan ylösnousemus

Tänään haluan puhua suoraan Maaplaneetan tähtisiemenille. Mutta vaikket pitäisikään mahdollisena, että sinä itse olet tähtisiemen, pyydän sinua silti lukemaan tämän julkaisun. Luulen, että jokainen jolla on avoin mieli, löytää arvoa siitä!

Lue lisää

Maaliskuun päiväntasaus - ajankohtaiset energiat ja suhteiden loppuminen ja alkaminen

Olemme maaliskuun päiväntasausenergioiden pyörteissä. Pyörre on 10 päivää ennen päiväntasausta ja 10 päivää sen jälkeen. Tämä on tyypillinen aika, jolloin päiväntasaukseen liittyvät energiat voidaan tuntea. Tämä pätee myös täysikuuhun ja muihin planetaarisiin tapahtumiin.

Lue lisää

Uuden todellisuuden piirustus

Maaliskuu tuo meille kvanttityrskyn valtavia aaltoja sekä henkilökohtaisella tasolla että kollektiivina. Voimme jo tuntea energian rakentuvan tätä varten. Kuten tiedämme nyt, kaikki muutokset eivät ole välttämättä helppoja tai kauniita.

Lue lisää

Tanssia 5D-nuoralla - pyörivät päiväntasausenergiat

Parin energeettisesti vähän hiljaisemman päivän jälkeen, jolloin meillä oli aikaa prosessoida juttuja ja tuntea, mikä edelleen palvelee matkallamme eteenpäin, energiat ovat nyt todella taas lisääntymässä. Kummajaisshow jatkuu …

Lue lisää

Tuhansien kuolemien matka – irtipäästäminen

On sanottu aiemmin, että kuolemme kuin tuhat kertaa tällä matkalla. Tämä on yksi totuudenmukaisimmista asioista, jonka olen kuullut. Sillä ei ole merkitystä, missä kohtaa olet tällä matkalla, koska astuessasi sille tietoisesti tai tiedostamatta, osiasi alkaa kuolla.

Lue lisää

Älä sekoita hyväksymistä passiivisuuteen

Hyväksymiseen liittyy valtava väärinkäsitys, joka nähdään usein heikkoutena. Monet uskovat että jos pakotetaan hyväksymään jotakin mitä ei voi muuttaa, vastarintasi kovanee. Annat periksi. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta. Itse asiassa hyväksyminen sallii sinun ylittää kohtaamasi vastarinta.

Lue lisää

Maaliskuun päiväntasaus 2017

Tunne sanojen alta. Jokainen sana on energiaa ja tässä jaetaan paljon sanojen alla. Lue rivien välistä. Tunne sydämelläsi. Olemme tässä viimeinkin … voimakkaassa päiväntasauksessa. Jos et ole vielä herännyt, heräät, ja jos olet herännyt, heräät lisää. Heräät kaikkeen, mikä ei virtaa, ja saat muuttaa sen!

Lue lisää

Päiväntasauskäytävä - siirtyminen korkeammille aikajanoille

Aikajanamuutoksemme on käsillä. Se etenee jo ja tapahtuu muutaman viikon kuluessa (portin avainlaukaisijat päiväntasauksessa 20.3. klo 3.28 PT, 23.–27.3. ja taas 3.–7.4.). Se on syvällinen kokemus, yhdistelmä lähtemistä, kohoamista, hurmiota, paljastumista, uusia aistimuksia ja ruumiillistamista samanaikaisesti.

Lue lisää

Transformaatioprosessi

Me Arcturuslaiset tervehdimme teitä rakkauden ja ilon kera. Tänään haluamme puhua transformaatioprosessistanne ja korostaa alueita pohtimistanne ja keskittymistänne varten. Monet teistä ymmärtävät transformoitumisenne maan päällä valo-olennoksi, joka on totuutenne.

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 28.2.-7.3.17

Mestarit, voitteko selittää, miksi jotkut ihmiset valitsevat vammaisuuden? Huolehdin henkisesti vammaisesta sukulaisesta, jota kukaan muu ei tue. Vaikka olen antelias ja rakastava ihminen, mietin, onko se mitä teen, sittenkään terveellistä minulle tai tälle sukulaiselle.

Lue lisää

Maaliskuun päiväntasaus 2017 - uusi alku ja "tyhjä tila"

Niin, rakkaat ystävät, on vuoden 2017 ensimmäinen päiväntasaus. Pohjoisessa se on voimakas kevätpäiväntasaus ja etelässä syyspäiväntasaus. Timanttivaloaalto joka vapautetaan päiväntasausten aikana, kerää vauhtia ja valmistautuu tuomaan vielä lisää valaisua ja säteilyä maan päälle.

Lue lisää

Energiakuurotarpeet ovat jalostuneet

Ei ole tarpeellista olettaa, että teidän täytyy kellua uusissa energioissa, jos haluatte olla 5D:tä tai muita ulottuvuuksia. Aivan kuten teidän ei tarvitse pitää kaikesta ruuasta, jota laitetaan eteenne.

Lue lisää

Yhdeksän päivän geomagneettimyrskyt kiidyttävät korkeampaa tiedostamista ja oivalluksia

Olemme astuneet yhdeksän peräkkäisen geomagneettimyrskypäivän portaaliin. Nämä myrskyt auttavat meitä ylösnousemuksessa tuomalla päivityksiä lisäämään valokeho- ja merkabasuhdetta, joita olemme ruumiillistamassa.

Lue lisää

Ylösnousemustähtiportin oireita ja DNA:n uudistumista

Valokantaja, tähtisiemen ja sininen säde, uuden Maan ylösnousemussiirtymä on tuonut sinut Gaialle monien polkujen hämmästyttävällä henkimatkallasi, nostaen taajuutta karman, parantumisen ja transformaation avulla ja eläen monta elämää yhdessä elämässä. Yhdessä olette kulkeneet tiettyjen porttien ja tähtiporttien läpi 11 11 ja 12 12 ylösnousemuksen tapahtumiseksi.

Lue lisää

Kaiken kummallisuus - aikajanojen muuttuminen jälleen

Henkilökohtaisesti kuluneet 30 päivää (noin 12.2. saakka) ovat olleet ekstravaikeita, turhauttavia, kouluttavia, raakoja, rasittavia – ja mainitsinko jo vaikean? Tiedostin tietysti kaiken raakuuden, kun se tapahtui, mutten täysin ymmärtänyt, mitä tapahtui ja miksi. Tuntui vain kamalalta ja vaikealta, ja tässä iässä en oikeasti halua enää kamalaa ja vaikeaa.

Lue lisää

Viesti Matthewilta 6.3.17

Kaikki maailmassanne ennustaa ns. vahdin vaihtoa. Monien rintamien toiminta kulkee joutuin avoimesti ja salaa vapauttamaan Maan elementeistä, jotka ovat pitäneet sen sivilisaatiota kahleissa vuosituhansia. Ja kun värähtelyt nousevat, filosofien ja ideologioiden polarisoituminen sulaa pois kuin jää napa-alueilla ja lopulta tulee yhtenäinen henki maailmanlaajuisesti.

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 14.-21.2.17

Mestarit, oltuani 12 vuotta tunneväkivaltaisessa avioliitossa, aiempi opastuksenne vihjasi, että mieheni oli hämmentynyt omassa elämässään ja minun pitäisi juosta pois, ei vain kävellä, jos hän ei pystynyt sitoutumaan ja kunnioittamaan minua. Pelättyäni lähteä huonon itsetunnon ja lasten vuoksi, jatkoin epäterveen suhteen kestämistä – haluten lähteä, mutta löytäen aina jonkin tekosyyn.

Lue lisää

Kun perhonen räpyttää siipiään

Tämä kanavointi jatkaa puhetta niistä odottamattomista asioista, joita planeetta on saanut vuoden 2016 lopussa. Nämä kaksi kanavointia yhdessä (toinen 19.11.2016) voivat alkaa selittää, miksi asiat tapahtuvat niin, kuin tapahtuvat. Aikaympyrää on vaikea selittää, ja tiedemiehet alkavat nähdä, että asiat liittyvät toisiinsa hyvin oudolla tavalla. Kryon alkaa selittää enemmän tätä.

Lue lisää

Shoud 7

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen hyvän tunteen/hyvältä tuntuva Adamus. Tervetuloa (hurrauksia ja yleisön taputuksia). Aah! Huoneessa on todella hyvä tuntu tänään, ja myös kaikille jotka kuuntelevat netissä, hyvä tunne ja hyvin sopiva laulu, kaunis laulu sessiomme aloittamiseksi (viitataan Yohamin juuri esittämään lauluun).

Lue lisää

Ruumiillista muutos, kutsu rauhaa ja yhdisty!

Energiat eteenpäin: Luovat energiat ovat voimakkaita maaliskuussa ja ne tukevat sinua.

Lue lisää

Valinnat

Muistutus: jaan vain sitä, mitä sielu jakaa kanssani, ja vain silloin, kun minua opastetaan. Jos resonoit tämän kanssa, upeaa – jos et, upeaa. Olemme kaikki ylösnousemuksen eri vaiheissa ja ylösnousemusmuistiinpanot palvelevat yleisenä ohjenuorana. Nämä eivät ole ennustuksia tai sääntöjä, koska niitä ei ole Uudessa.

Lue lisää

"Odotuskannalla" - maaliskuun energiat ja niiden kätketty voima

Puuuhh, hullu meno jatkuu, ja energiat työntävät meitä jatkuvasti ja hellittämättä eteenpäin. Usein meistä tuntuu nyt, että haluaisimme vain piiloutua peiton alle, kunnes tämä tiheä jakso on ohi. Ja sitä seuraa autuusaalto, joka vie meidät taivaisiin, rysähtääksemme taas alas. "Mikä kummajaisesitys" voimme vain ajatella nykyään.

Lue lisää

Uuteen verkkoon yhdistyminen

Halusin jakaa kanssanne kokemuksen, joka minulla oli äskettäin, toivoen, että se valaisee, mitä joillekin meistä tapahtuu. Sanon "joillekin meistä", koska olemme kaikki eri vaiheessa, ja jos tämä ei tunnu soveltuvan sinuun tällä hetkellä, saatat löytää itsesi siitä tulevaisuudessa.

Lue lisää

Ajasta lähteminen

Ajasta lähteminen on hyvin hämmentävä käsite monille maadoittuneille ystävillemme, koska aika on ollut heidän 3D-elämänsä yksi vakaa tekijä. Kuitenkin sitten kun heidän tietoisuutensa alkoi resonoida neljänteen ulottuvuuteen, he oivalsivat, että oli syvä tarve olla luova ja käyttää mieltään tutkivammin ja luovemmin.

Lue lisää

Aurinkoprismailmiön muuttaminen

Meditoikaa tätä tietoa. Se annetaan, jotta ymmärtäisimme syvemmin ylösnousemuksemme puhtaaksi Luojaolemukseksi. Ylösnousemuspolulla puhumme siitä, miten aurinkoa käytetään prismana heijastamaan tietoisuutemme fraktaaleja kanssaluoduiksi todellisuuksiksi.

Lue lisää

Kysymysten kyseenalaistaminen

Miten monta kysymystä teet tiettynä päivänä? Tämä sisältää kysymykset, joita esität toisille ja itsellesi. "Millainen sää tulee tänään?", "Mitä syömme lounaaksi?", "Miten kauan kestää, että minusta tulee oivallettu mestari?", "Miten maksan vuokran tässä kuussa?" ja "Mitä minun pitäisi tehdä elämälläni?"

Lue lisää

Suoraan sydämestä 1.3.17

Jos asiat ovat teillä vähän mullin mallin, sinnitelkää mukana! Kuunpimennyksellä sunnuntaina 26.2. oli huikea vaikutus moniin meistä. Katso, mitä tapahtui Oscar-gaalassa. Väärä voittajaelokuva julistettiin ensin. Tämä fiasko sai minut ajattelemaan, että olemme todella jossain aikapoimuissa. Se muistutti minua Mandela-ilmiöstä, jossa eri aikajanat limittyvät.

Lue lisää

Kontrolloimaton

Tositapahtumat ovat inspiroineet seuraavaa tarinaa. Shaumbra-mestari istui puistonpenkillä, veti takkinsa tiukasti koleaa talvitulta ja tihuttavaa sadetta vastaan ja hengitti sisään kaunista luontoa. Joki virtasi ohi ryöpyten täysillä, hyvin samaan tapaan kuin se energiavirta jonka hän usein tunsi syöksyvän omassa kehossaan.

Lue lisää

Venus perääntyy maalis-huhtikuussa 2017

Venuksen perääntyminen on yksi merkittävimmistä astrologisista transiiteista. Tämä johtuu siitä, että se on melko harvinainen ja tapahtuu vain puolentoista vuoden välein.

Lue lisää

Muu 99%

Hyvin usein kuulette siitä 99%:sta kosmosta, joka ei ole näkyvä teille. Vielä useammin teille kerrotaan, että sama valtava prosenttiosuus DNA:stanne on "roskaa". Ja teille muistutetaan jatkuvasti, että ihmiset käyttävät vain 5–10% mielestään ja suurin osa yksilön tietoisuudesta on alitajunnassa. Keskustelemmeko siitä?

Lue lisää

Kysymyksiä Henkimaailman mestareille 31.1.-7.2.17

Mestarit, minusta tuntuu, etteivät suhteet ole minua varten. Minulla on ollut vain yksi vakava suhde ja viimeisin suhteeni päättyi nopeasti kaksi vuotta sitten. Minusta tuntuu, etten voi olla itse asiassa kenenkään kanssa. Onko ok olla yksin?

Lue lisää