shamandrum 2017 shamaanirumpu kurssi

15 elo 2016

Käsi valokatkaisijalla

Käsi valokatkaisijalla Kuppari-Hanna "valokatkaisija"

Olen harjoittanut tätä ammattia virallisesti 12 vuoden ajan. Niin virallisesti kuin kansanparantaja tässä ajassa voi. Kaikki, mitä täydentävien hoitomuotojen alalla näen, ei ilahduta. Huomaan, että vastukset sisälläni lämpenevät aika ajoin.

Hoitopöydällä minulle jaetaan kertomuksia, joiden myötä jaan huoleni heidän kanssa, jotka peräänkuuluttavat vastuuta alan toimijoille. Jokin minussa kertakaikkiaan huutaa totuuden perään. Ei virallisen auktoriteetin, ei kenenkään todisteleman, vaan sellaisen totuuden, jonka me voimme kaikki ihmisinä ja tämän maailman katselijoina hiljaa sisimmässämme allekirjoittaa.

Jos vielä kuulen jonkun myyvän katteettomin lupauksin, että pelkällä kuppauksella hoituvat sepelvaltimotaudit, niskan alueen jäsenkorjauksella kilpirauhassairaudet, aloe veralla vaikea suolistotulehdus tai 10 kerran energiahoitosarjalla ms-tauti, niin tiedoksi, että hän ei tule pääsemään helpolla dialogilla. Mieleni tekee ajaa hänet nurkkaan vikisemään kuin pieni ymmärtämätön supikoira, joka on ehkä liian rohkeasti leikkinyt olevansa karhu. Sama tekisi mieli tehdä heille, jotka ovat sitä mieltä, että ainoastaan virallinen lääketiede tämänhetkisine menetelmineen parantaa, kaiken muun kokeileminen on vaarallista.

On hienoa, että paranemista tapahtuu tavalla tai toisella. Ihmeestä sen koommin kuin tieteestäkään ei kuulu kuitenkaan tehdä uskontoa, ei itselle eikä toisille, sillä ymmärrämme paranemistapahtumaa edelleen vaillinaisesti. Jaan näkemykseni erään vanhemman herrasmieslääkärin kanssa. Se on seuraavanlainen: "Jos ihminen on itse päättänyt sammuttaa valot, mikään hoitokeino ei auta." Ihmisen oman voiman ylitse ei kukaan kävele. Mikä valtava potentiaali tässä voimassa on. Jos sillä on voimaa yli elämän, sillä on voimaa myös yli kuoleman.

Näen omana tehtävänäni seikkailla tuntemattomilla vesillä, tutkimattomilla teillä. Haluan katsoa, mitä lääketiedettä vanhempi perimätieto ja ikiaikaiset menetelmät kertovat ihmisenä olemisesta ja luonnonlaeista. On tärkeää, että joku on siellä, mutta siellä on oltava valppaana. Kaikki, mitä perimätieto tarjoaa, ei puhuttele tässä ajassa eläjää. Jos se ei puhuttele, se ei myöskään toimi.

Paraneminen ei ole taattu kansanparantajankaan luona. Siihen kuitenkin voi luottaa, että helpotusta pyritään tarjoamaan vaarattomin keinoin. Mikäli sairaudenkulku on väistämätön jonkun ihmisen kohdalla, saa hän tukea sen kantamiseen ryhdikkäästi.

Omistan tämän kirjoituksen hänelle, jolle tein viimeisen kuppauksen ennen mätäkuun alkua. Viimeinen kuppaus lähentelee riittiä. Siinä kohdataan sairaus ja kuoleman läheisyys ilman oljenkorsiin takertumista. Tämä ihminen eli joidenkin mielestä ehkä pienen, syrjäisen ja karkean elämän. Minä muistan, kun hän ensimmäistä kertaa tuli luokseni muuttuneena. Katse oli näkevämpi, olemus valpas, kädenpuristus luja. Muutos oli valtava verrattuna siihen ihmisenmyttyyn, jonka ensimmäisellä kerralla kohtasin. Hän katsoi lopulta omaa eläämäänsä ja itseään, kaikkea epämiellyttävääkin, ryhdikkäästi ja suoraan. Hän löysi myötätunnon, jonka löytäminen vastaavissa olosuhteissa on ankara ponnistus parempiosaisellekin. Se on sankariutta, jollaisen saavuttamisessa eivät materiaalinen vauraus ja trimmatut lihakset auta. Hän pääsi perille.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Järvenä vai jokena Kudelma, jota et näe »

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.