kesatauko kuudesaisti.net

04 heinä 2017

Menneet elämät, mielikuvitusta vai totta?

Vuosituhannen vaihteessa burnoutista toipuessani oli yksi juttu ylitse muiden, tiedätkö mikä? Henkinen isoäitini Maareta kertoi minulle regressioterapiasta. En ollut kuullut mitään moisesta asiasta, koko sana ja asia olivat minulle täysin vieraat.

Maareta kertoi, että hän voisi ohjata minulle tuollaisen regression, siis paluun menneeseen elämään, jos niin tahtoisin? Ehdoksi hän kuitenkin asetti sen, että lukisin pari kirjaa ennen päätöstäni. Kirjat olivat ”Kuka olit ennen”, kirjoittajana Heli Sarre ja ”Kohti valoa”, kirjoittajana Denise Linn.

Kirjoissa käsiteltiin varsin kattavasti regressioterapiaa. Regressio eli paluu menneeseen elämään voi olla yhtä hyvin oman mielikuvituksemme luomaa, kuin myös todellista. Siihen ei edes tiede kykene antamaan varmaa vastausta. Regressioterapiaa on tutkittu paljon ja se tiedetään, että useat henkilöt ovat saaneet apua ahdinkoihinsa regressioterapian avulla.

Kirjat luettuani otin yhteyttä Maaretaan ja sovimme ajan ja paikan ohjatulle regressiolle. Tarkkaa päivää en muista, mutta tuo ohjattu regressio pidettiin loppuvuodesta 2000. Ensimmäiseksi Maareta sitoi silmäni ja sitten menin makuulle. Sen jälkeen hän rentoutti minut ruumiinjäsen kerrallaan päästä varpaisiin ja takaisin. Regressio tehdään ns. kevythypnoosissa eli muistaisin kaiken kokemani ja näkemäni terapian jälkeen. Maareta ohjasi minut hissiin ja muistan menneeni ihan perinteiseen 1970 -luvun kerrostalon hissiin, jollaisia olin lapsuudessani käyttänyt usein. Enää en muista, millaista nappia tuolloin painoin, mutta hissi joka tapauksessa lähti ylöspäin.

Hissin pysähdyttyä sen ovet aukesivat ja astuin hissistä ulos. Maareta kysyi, mitä näen? En nähnyt mitään. Oli nimittäin yö ja säkkipimeää. Pikkuhiljaa silmäni alkoivat tottua pimeään ja aloin nähdä jotain. Maareta kysyi, että millainen olin - olinko mies vai nainen? Olin mies, noin neljänkymmenen ikäinen ja olin paimentamassa lampaita. Päälläni oli pitkä tummanpunainen viitta ja toisessa kädessäni keppi sekä leuassani pitkä parta.

Seuraavaksi Maareta kehotti minua menemään syntymähetkeeni tuossa elämässä. Tunnistin lähes kaikki ihmiset ympäriltäni ja osa heistä on lähipiiriäni tämänkin kertaisessa elämässäni, mm. isosiskoni oli myös tuossa elämässä isosiskoni. Regressioteraupettini Maaretan tunnistin myös tuosta elämästä. Hän oli reilusti minua vanhempi ja hän kasvatti minut ja siskoni, kun intiaanit tappoivat omat biologiset vanhempamme tuossa elämässämme. Siksi minä sanon Maaretaa minun henkiseksi isoäidikseni tämän kertaisessa elämässäni.

Tuo regressio vapautti minut monesta pelosta, suurimpana varmasti oli kuoleman pelon voittaminen. Toinen merkityksellinen asia oli tämän kertaisen elämäni ihmissuhteet, tunnistin todella monta ihmistä ja heillä kaikilla on ollut tai on edelleen suuri merkitys minun elämässäni.

Sittemmin Maareta on ohjannut minulle yhteensä viisi eri regressiota. Ne kaikki ovat olleet upeita kokemuksia. Minä olen ollut omissa regressioissani värillisen 3 D -elokuvan päähenkilö, jossa olen pienen aikaikkunan sisällä voinut matkustaa aina syntymästäni kuolemaan.

Tämän kertainen elämäni on toivoni mukaan vasta noin puolivälissä. Tämän elämäni osalta en enää tahdo etukäteen tietää, mitä huomenna tapahtuu tai miten ja milloin kuolen. Se ei kiinnosta minua. Olen kiitollinen siitä, että olen elänyt ennenkin ja tiedän eläväni myös ns. tämänkertaisen fyysisen kuolemani jälkeen. Sillä on merkitystä - minulle!

6 kommenttia

  • Kommentoi linkkiä 26 heinä 2017 lähettänyt Mohatar

    Osui ja uppoi! Kiitos Kuuvalo :) Vaikka kuinka koitin olla tuntematta loukkaantumisen tunteita, en pystynyt niitä ohittamaan. Sanasi auttoivat valtavasti loukkaantumiseni vähentämisessä! Rakkautta Sinulle :)

  • Kommentoi linkkiä 26 heinä 2017 lähettänyt Kuuvalo

    Olla tarketumatta on tärkeintä. Muista kuitenkin nähdä itse isessäsi hyvä!
    Sinuun kohdistuvalla hyväksymättömyydellä ei välttämättä ole mitään, siis mitään, tekemistä sinun kanssasi.
    Kaikkea parasta Sinulle :)

  • Kommentoi linkkiä 25 heinä 2017 lähettänyt Mohatar

    Kiitos Kuuvalo 3 Saman kokenut voi ymmärtää toista. Ehkä olen jossain elämässä hänet hylännyt ja nyt saan itse kokea sen. Ehkä hän on kuin pikkulapsi, joka haluaa ja tarvitsee huomiota; mutta minkäs teet, kun hän ei suvaitse minua. En kai voi väkisinkään pitää suhdetta yllä? Lähetän hänelle rakkautta, kun muutakaan en voi.

  • Kommentoi linkkiä 25 heinä 2017 lähettänyt Kuuvalo

    Se miten kukin ihminen sinut näkee, ei määrittele sinua.
    Äiti on erityinen suhde ja minulla on sama kokemus nuoruudestani.
    ensinnäkin läheiseen on helppo purkaa suhteettoman paljon omaa huonoa oloa, syyllisyyttä, riittämättömyyttä.
    Itse ainakin nuorena vertasin itseäni äitiini: Kun hän oli ilkeä otin sen vastaan kuin olisin sen ansainnut. En uskaltanut vastustaa häntä koska hän on "äitini". Uskoin huonommuuteni ja jätin paljon asioita tekemättä siksi. En uskonut itseeni.
    Lyhyesti pitkä prosessi:
    Tajusin miten vaikeaa äidilläni oli, miten heikko hän on. Ja ymmärsin että äitini ei määritä minua, ei kukaan muukaan. On tärkeä aina muistaa kuka Olet oikeasti!
    Annoin anteeksi ja ymmärsin että se oli paras mihin hän kykeni sillä kukaan ei halua olla huono äiti. Olen rakentanut oman elämäni ja katselen äidin kommentteja neutraalisti ja annan hänen sanoa sanottavansa. Yritän olla ystävällinen ja ymmärtävä -toivon tietysti hänelle kaikkea hyvää!
    Sinä päätät miten tulkitset asiat jotka aistit. Kun osaa päästää irti loukkaantumisesta, ei enää loukkaannu.
    Itselläni kaikkein rakastavimmat ihmiset ovat muita kuin "verisukulaisia", he ovatkin monesti hyvä oppikoulu meille tulla toimeen heidän kanssaan. Muutoin kannattaa valita seuransa niin että se on vahvistavaa. Energiasyöpöt ihmiset voi oppia "sivuuttamaan", olla silti läsnä mutta kuitenkin ulkopuolinen ettei väsy. Auttaa jokaista jota voi ja olla vahingoittamatta ketään tahallaan.
    3

  • Kommentoi linkkiä 24 heinä 2017 lähettänyt Mohatar

    Kun biologinen äiti ei näe sinussa mitään hyvää ja katkaisee välit niin miten siihen pitäisi suhtautua?

  • Kommentoi linkkiä 23 heinä 2017 lähettänyt pöö

    Kaikki elämämme tapahtuvat samanaikaisesti, niin menneet kuin tulevatkin. Niinpä voimme hyvin konsultoida itsemme kanssa tarvittaessa tämän oivaltaen.

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.