04 syys 2017

Kaksoisliekkien suhde on vaativa - tässä vinkkejä matkan varrelle

Kirjoittanut 
Kaksoisliekkien suhde on vaativa - tässä vinkkejä matkan varrelle https://pixabay.com/fi/kuva-piirustus-alasti-erotiikka-1948906/

Muinaisen Kreikan filosofi Platon loi ensimmäisenä ajatuksen sieluista - kaksoisliekeistä -  jotka ”jakautuvat kahteen” ja joiden ainoana päämääränä on löytää ”puuttuva palanen”. Tänäkin päivänä tunnemme käsitteen ”toisen puoliskomme” löytämisestä, mutta valitettavasti uskomme, että emme voi olla täysin kokonaisia, ellemme löydä sitä toista puoliskoa tekemään meitä täydellisiksi. Pidä mielessä, että vaikka kaksoisliekit auttavatkin meitä tuntemaan ehdotonta rakkautta ja kasvamaan ihmisenä, kaikki eivät löydä sitä puuttuvaa osaa (eikä tarvitsekaan) tunteakseen itsensä kokonaiseksi.

Lisäksi täytyy muistaa, että aste jolla kaksoisliekkien harmoniaa voi tuntea, riippuu sielullisen kypsyyden tasosta. Esimerkiksi kahden vanhan sielun on paljon helpompi ”hallita” riehuvaa liekkiä, kuin kahden nuoren sielun. Mitkä sitten ovat kahdeksan suurta kaksoisliekkitasoa, joita todennäköisesti koet suhteessasi?

1. Sen "oikean" kaipuu

Tässä alustavassa vaiheessa olet viettänyt koko elämäsi kaivaten ”sitä oikeaa”, joka ei vielä ole elämässäsi. Sinulla on outo tunne, että joku, joka sopii täydellisesti sinulle, on siellä jossakin, mutta et oikein tiedä missä tai milloin se ilmestyisi elämääsi. Vaikka tuskastelet kaksoisliekkisi puuttumisesta, tiedät että hän ilmestyy jossakin vaiheessa.

Tämä vaihe käsittää myös joskus alitajuntaista ”valmistelua” kaksoisliekin saapumiseen. Minun täytyi esimerkiksi ensin oppia rakastamaan itseäni, ennen kuin tapasin oman kaksoisliekkini. Muille tämä vaihe saattaa merkitä itsetietoisuuden, löytämisen ja ymmärryksen kehittymistä.

2. Tieto "oikeasta"

Jossakin vaiheessa tulet kokemaan lyhyen näyn kaksoisliekistäsi. Olipa kyse sitten unesta tai tosielämän tapaamisesta, tunnet rakastettusi olevan lähellä. Tunne on syvä: ihmetystä, iloa, ahdistusta. Lopputuloksena on jatkuva uteliaisuus ja halu tutustua tähän ihmiseen paremmin. Et tarkalleen tiedä miksi, mutta jotenkin tunnet että tämä henkilö on äärimmäisen erityinen. Kuten minä, saatat jopa tuntea, että tällä henkilöllä tulee olemaan suuri rooli elämässäsi ennen kuin edes tunnet häntä kunnolla.

3. Rakastuminen

Kun rakastut tähän henkilöön, rakastut todella ja lisättäköön: todella kovaa. Rakastut kovempaa kuin ikinä ennen ja tunnet kuin matto vedettäisiin jalkojesi alta. Kun tutustut paremmin kaksoisliekkiisi, rakastut entistä kovemmin ja syvemmin häneen ja tuloksena sinun on vaikea pitää jalat maassa. Saatat tuntea keskittymisvaikeuksia etkä ehkä ole aivan oma itsesi. Voit jopa aluksi yrittää vastustaa vetovoimaa, mutta lopulta hyväksyt sen, että olet syvästi ja järjettömästi rakastunut.

4. Satumainen parisuhde  

Kun lopulta molemmat tekevät tunteensa selviksi ja ryhdytte oikeaan parisuhteeseen, tuntuu elämä olevan kuin satua. Suhteesi hänen kanssaan on kaikin mahdollisin tavoin täydellinen. Näyttää siltä, että kaksoisliekkisi täyttää ja tietää kaikki tarpeesi ja antaa kaiken sen mitä olet ikinä pystynytkään haluamaan parisuhteelta. Tämä ”paratiisin” maku on sitä, miltä kahden kypsän sielun omaavan ihmisen suhde edellisten vaiheiden jälkeen näyttää.

5. Ulkoinen purkautuminen ja sisäinen puhdistuminen

Tässä vaiheessa kaksoisliekkien välillä ilmaantuvat ensimmäiset ongelmat. Kun ekstaasi edellisen vaiheen jälkeen loppuu, egot alkavat nostaa päätään. Yhtäkkiä ilmaantuu eriäviä mielipiteitä, makuja ja erilaisia persoonallisuuden piirteitä alkaa tulla esiin. Vanhoja haavoittuvia tunteita alkaa pulpahdella pintaan. Vaikka kaksoisliekit jakavat ja peilaavat syvimpiä tarpeitamme, halujamme ja unelmiamme, ne myös peilaavat varjopuolia itsestämme. Jos esimerkiksi olet emotionaalisesti tukahdutetumpi ihminen, on kaksoisliekkisi todennäköisesti emotionaalisesti hyvinkin räjähtävä. Jos sinulla on taipumusta olla hieman ylimielinen ja itsevarma, on kaksoisliekkisi luultavammin epävarma ja hiljainen. Tällä tavoin kaksoisliekit haastavat meitä ja pahentavat epävarmuuksiamme. Tämä voikin olla raivostuttavaa, tuhoisaa ja erittäin tuskallista.

Vaikka kaikki tässä vaiheessa esiintyvät väittelyt ja riidat vaikuttavat saavan katastrofaaliset mittasuhteet, on se välttämätöntä kasvumme kannalta. Ilman provosointia ja oman itsensä näkemistä sellaisena kuin ”oikeasti” on, elää illuusiossa ja silloin sielu ei pysty kasvamaan ja kypsymään. Tätä on kaiken parisuhteen turbulenssin keskellä usein vaikea ymmärtää.

6. Karkuun juoksija ja jahtaaja

Jännitteiden kasaantuessa on tavallista että toinen (tai joskus molemmat) henkisesti tai fyysisesti vetäytyvät pois tai ”juoksevat karkuun” ja toinen taas lähestyy, jonka tuloksena on niin sanottu kissa ja hiiri-leikki. Joskus toinen suljetaan kokonaan pois ja otetaan fyysistä etäisyyttä ja ääritapauksissa jopa erotaan kokonaan. Tässä vaiheessa kaksoisliekit kokevat ikään kuin tulipalon, jossa jotkut parisuhteet vahvistuvat ja toiset palavat tuhkaksi. Kuten aiemmin mainitsin, kaikki on kiinni kummankin osapuolen sielun kypsyydestä. Joskus toinen lähtee pois jopa vuosiksi ja sitten taas palaa ja koko sykli alkaa jälleen alusta. Jahtaaja on yleensä se osapuoli, joka on emotionaalisesti kypsempi ja yrittää saada kaiken toimimaan ja sovittua, ja joka on myös halukas tekemään kompromisseja.

7. Antautuminen ja anteeksianto

Suhteen varjopuolien paljastumisen jälkeen alkaa niin sanottu antautumisen ja anteeksiannon jakso. Kaiken ahdistuksen, stressin ja provokaation jälkeen molemmat alkavat avautumaan haavoistaan ja epävarmuuksistaan toiselle. Tavallisesti tässä vaiheessa koetaan paljon egon hajoamista ja sielullista laajentumista ja kypsymistä. Egon rentoutuessa itsestä ja toisen luonteesta opitaan paljon uusia piirteitä ja sitä miten erilaisuuden kautta suhde kypsyy ja vahvistuu.

8. Ykseys

Kun suhteen ongelmat pystytään käsittelemään yhä helpommin ja helpommin, ovat sielut valmiita jälleen yhdistymään. Kahdeksannessa vaiheessa on tavallista että pariskunta löytää jonkin suuren jaetun intohimon kohteen, joka luo yhteisen tunteen siitä että toinen täydentää toista. Egon edelleen rentoutuessa opitaan enemmän anteeksiannosta, ymmärryksestä, empatiasta ja kärsivällisyydestä. Mitä enemmän molemmat käyvät läpi parisuhteen ongelmia kun niitä tielle osuu, sitä enemmän aletaan kokea egon kuolemaa. Näin sielut liittyvät toisiinsa ja koette vihdoin niin sanotun ”ykseyden” tunteen.

Tämä on todellinen ihme.

(toim.huomautus kaksoisliekki/kaksoissäde tai sielunkumppani - näistä puhutaan paljon. Olkoon kumppani "kuka tahansa", suhde sisältää samantyylisiä autuuden/haasteiden jaksoja. Tärkeintä ei ole nimetä ja miettiä, mihin kategoriaan kuuluu, vaan elää ja nauttia parisuhteesta.)

Lähde: https://lonerwolf.com/twin-flame-stages/
Altheia Luna